9.11.2003 Koripalloikoni Lea Hakalasta tuli lauantaina ensimmäinen pelaaja naisten koripallon SM-sarjan, joka on urallaan heittänyt 10.000 pistettä. Panttereita edustava 43-vuotias Hakala pussitti SM-ottelussa Peli-Karhuja vastaan 11 pistettä ja saavutti maagisen rajapyykin.
Hakalan kokonaissaldo on nyt tasan 10.000 pistettä. Rajapyykki rikkoontui PeKa-ottelussa 50 sekuntia ennen päätössummeria, kun Hakalaa rikottiin ja hän pisti saamansa vapaaheitot sisään. Pantterit vei Karhulan Liikuntahallissa pelatun ottelun nimiinsä lukemin 91-61.
Naisten mestaruussarjassa yksikään pelaaja ei ole aiemmin ylittänyt 10.000 pisteen rajapyykkiä. Miesten SM-Koriksessakin vain Kari-Pekka Klinga, Larry Pounds ja Gerald Lee ovat rikkoneet kyseisen haamurajan.
Aiemmin kuluvalla kaudella Lea Hakalasta tuli naisten SM-sarjan kaikkien aikojen levypallokärki. Hän ohitti pitkään kärkipaikkaa hallussaan pitäneen Auli Nymanin.
Ennätysjahti viivästyi, sillä Hakala kärsi viime viikonloppuna pohjevammasta. Hakala joutui jättämään kesken ottelun Turun Rientoa vastaan viime lauantaina ja kokonaan väliin sunnuntain pelin Forssan Alkua vastaan.
Lea Hakala on voittanut urallaan peräti 15 Suomen mestaruutta, joista mykistyttävät kymmenen peräkkäistä vuosina 1993-2002. Lisäksi Hakala on saavuttanut kahdeksan Suomen Cup –kultaa ja pelannut 251 maaottelua.
SM-sarjaurallaan Hakala on edustanut kasvattajaseuransa Lahden Sampon ohella Lappeenrannan NMKY:ä, Forssan Alkua, Pussihukkia ja Panttereita. Ensimmäisen kerran hän viiletti SM-parketeilla pelikaudella 1975-76 ja ollut kahdeksan kertaa sarjan korikuningatar. Hakalan paras kausi tilastollisesti oli 1980-81, jolloin hän voitti pistetilaston 31,9 pisteen keskiarvollaan.
1. |
Lea Hakala |
10.000 |
2. |
Nina Pajanti-Raudus |
5.927 |
3. |
Auli Nyman |
5.568 |
4. |
Terhi Airas-Järventaus |
5.316 |
5. |
Elina Lehtonen |
5.281 |
6. |
Jaana Sintonen |
4.822 |
7. |
Minna Myllylä |
4.578 |
8. |
Leena Vestala (nyk. Martin) |
4.174 |
9. |
Reija Vesa |
4.119 |
10. |
Marianne Koskinen |
3.907 |
Kaudet, joita Lea Hakala ei ole pelannut SM-sarjassa, on hän viettänyt Yhdysvaltojen yliopistosarjassa sekä Espanjan ja Italian liigoissa ammattilaisena.
Pelikausi |
Pisteet (yhteensä |
1975-76 |
272 |
1976-77 |
362 |
1977-78 |
420 |
1978-79 |
350 |
1979-80 |
531 |
1980-81 |
575 |
1981-82 |
443 |
1984-85 |
509 |
1985-86 |
603 |
1986-87 |
512 |
1987-88 |
570 |
1992-93 |
479 |
1993-94 |
679 |
1994-95 |
632 |
1995-96 |
460 |
1996-97 |
598 |
1997-98 |
30 |
1998-99 |
420 |
1999-00 |
431 |
2000-01 |
458 |
2001-02 |
289 |
2002-03 |
283 |
2003-04 |
94 |
Yhteensä |
10.000 |
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.