17.12.2007 Team Lappeenranta avasi voittotilinsä Eurocupissa ja nappasi samalla arvokkaan päänahan, kun perinteikäs kreikkalaisjoukkue PAOK Thessaloniki joutui poistumaan Lappeenrannan Urheilutalolta 74-83-tappio niskassaan. Kotijoukkueen sankareina häärivät kaikki 20 pistettään avauspuoliskolla viskonut Petri Virtanen sekä Lappeenrantaa kolmosillaan toisella puoliskolla pystyssä pitänyt Reinar Hallik.
- Tämä oli erittäin tärkeä ja kova voitto. Tästä on hyvä lähteä joulun viettoon, iloitsi Lappeenrannan luotsi Mika Turunen.
Ottelu oli varsin kaksijakoinen. Ensimmäisellä puoliajalla ja etenkin toisella neljänneksellä Lappeenranta oli omaa luokkaansa. Sen puolustus pakotti PAOK:n heikkoihin ratkaisuihin ja jatkuva paine pallollisessa miehessä tuotti kreikkalaismenetyksiä.
Toisella puoliskolla erinomaista heittopeliä esittäneen Lappeenrannan vaarallisimpien koritykkien ruuti kastui PAOK-pihdeissä ja vieraat pääsivät peliin takaisin mukaan.
Petri Virtanen avitti toisen neljänneksen alussa Lappeenrannan karkumatkalle. Säynätsalon Riennon kolmella kolmosella sekä Aki Ulanderin korilla lappeenrantalaiset veivät kolmen minuutin jakson 13-2 siirtyen 38-26-johtoon. Puoliaikaan mennessä ero oli venähtänyt jo 21 pisteeseen (52-31).
Virtasen heittokäsi oli kuuma kuin hellankoukku, kun mies pommitti taukoon mennessä kolmosensa sisään 5/9 kooten 20 pistettä. Adrian Henningin monipuolisuus oli myös alussa liikaa PAOK:lle. Henning säesti Virtasta 17 pisteellään.
Virtanen näki omasta heittohurmoksestaan huolimatta Lappeenrannan irtioton ansioksi joukkueen puolustuspelin.
- Kyllä nämä pelit yleensä puolustamalla voitetaan. Paransimme toiselle jaksolle huimasti puolustuksen aggressiivisuutta ja pidimme PAOK:n kymmenen minuutin aikana seitsemässä pisteessä, Virtanen arvioi.
Lappeenranta sai maistaa heti tauon jälkeen omaa lääkettään, sillä PAOK hyydytti sekä Virtasen että Henningin toisella 20-minuuttisella. Lappeenrannan hyökkäyspelin puuroutuessa vieraat nousivat parhaimmillaan seitsemän pisteen päähän (55-48) Suomen Korisliigassa keväällä 2004 pelanneen Edmund Saundersin koreilla.
- Ote herpaantui hetkeksi. Taisi tulla hyvänolon tunne puseroon, joka on pahin mahdollinen asia urheilusuorituksen aikana. Onneksi saimme otteen takaisin, huokaisi Virtanen.
Lappeenrannan pelastaja oli virolaislaituri Reinar Hallik, joka heitti ottelun kaikki 12 pistettään kolmosviivan takaa ja toisen puoliajan tärkeillä hetkillä. Samalla Lappeenranta näytti vahvuutensa; joukkue ei ole yhden tai kahden miehen varassa, vaan ratkaisijoita löytyy tarvittaessa laajaltikin.
Lopulliset niitit PAOK:n arkkuun löivät koreillaan Lappeenrannan Ivan Harris ja Juha Sten, jonka kolmonen reilut kaksi minuuttia ennen loppua toi kotijoukkueelle vapauttavan 77-66-johdon. Voittolukemat kirjattiin lopulta 83-74.
Virtasen (20/1), Henningin (18/8) ja Hallikin (12/2) lisäksi Harris (12/6) kokosi lopulta kaksinumeroisen pistesaldon.
PAOK:n parhaana korintekijänä niin Kreikan liigassa kuin europeleissäkin häärinyt nuorten maajoukkuepelaaja Dimitrios Verginis jäi Lappeenrannan puristuksessa yhteen pisteeseen. Menetyksiä nuorukaiselle merkittiin nelinkertainen määrä.
Saunders teki ottelussa 14 pistettä ja kauhoi peräti 17 levypalloa. Ranskan maajoukkueessakin esiintynyt Mamoutou Diarra (13/6) näytti taituruutensa, mutta se jäi valtaosin hyödyntämättä PAOK:n pelissä. Lee Humprey (14/1), viime kevään yliopistomestari Florida-paidasta, aloitti ottelun huimalla tulituksella heittäen neljä kolmosta ensimmäisen jakson aikana.
Tappio oli PAOK Thessalonikille jo toinen Eurocupissa, sillä se hävisi avauskierroksella kotonaan yllättäen Tartto Rockille.
Team Lappeenrannan euro-ottelut jatkuvat 7. tammikuuta, jolloin Tartto saapuu joukkueen vieraaksi. Korisliigassa lappeenrantalaiset pelaavat ennen Tartto-kohtaamista kaksi ottelua. Lappeenranta isännöi Joensuun Katajaa 28.12. sekä KTP Basketia 30.12.
Ottelun täydelliset tilastot ja muita Eurocup-tilastoja sekä tuloksia löytyy FIBA Euroopan nettisivuilta, joille linkki alla.
Lauantain myöhäisillan neljännesvälieräottelussa mestarisuosikki Serbian sensaatiomaisesti kaatanut Susijengi jatkaa EM-kisataivaltaan kolmen välipäivän jälkeen keskiviikkona, kun joukkue kohtaa puolivälierässä Riiassa Ranskan ja Georgian välisen ottelun voittajan. Liput otteluun ovat myynnissä.
EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.
Pyörätuolikoripallon C-divisioonan EM-kisat pelataan 7.–12. syyskuuta Samokovissa, Bulgariassa. Panokset ovat kovat: turnauksen kaksi parasta joukkuetta nousee ensi kaudeksi B-divisioonaan. Suomen joukkue lähtee kisoihin uudistuneena, valmistautuneena ja kirkas tavoite mielessään.
Saman sukupolven koripallosuuruuksina Lauri Markkanen ja Nikola Jokic ovat kohdanneet toisensa jo toistakymmentä kertaa NBA- ja maaottelukentillä. Markkanen kehuu Jokicia maailman tämän hetken parhaaksi koripalloilijaksi, jonka korintekokykyäkin vakuuttavampaa on hänen kykynsä saada joukkuetoverit peliin mukaan.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA otti kesän 2015 EM-kisoissa käyttöön nykymuotoisen turnausformaatin, jossa alkulohkojen kuusitoista parasta joukkuetta asetetaan vastakkain ”kerrasta poikki”-asetelmalla pelattavissa neljännesvälierissä. Jo ensimmäinen vuosikymmen uudessa formaatissa on tarjoillut koko joukon neljännesvälierävaiheen yllätyksiä.
Tampereen EM-alkulohkon jälkeen Riiaan EM-jatkopeleihin siirtynyt Susijengi jatkaa mittelöitään maailman huippujoukkueita vastaan. Maailmanmestari Saksan jälkeen Susijengin seuraava koetinkivi on EM-neljännesvälierässä vastaan asettuva olympiapronssimitalisti ja MM-hopeamitalisti Serbia maailman parhaan pelaajan Nikola Jokicin johdolla.
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.
Susijengi on jatkanut Tampereen ikimuistoisen EM-alkulohkon jälkeen matkaansa Latvian Riiaan ja kääntänyt katseensa lauantain myöhäisillan neljännesvälieräkohtaamiseen mestarisuosikki Serbiaa vastaan. Valmistautuessaan otteluun suurta ennakkosuosikkia vastaan päävalmentaja Lassi Tuovi odottaa omiltaan ennen kaikkea rohkeutta pelata.
Susijengi jatkaa EM-kisojaan Latvian pääkaupungissa Riiassa, jossa se haastaa lauantain myöhäisottelussa alkulohko A:n kakkoseksi sijoittuneen mestarisuosikin, Nikola Jokicin johtaman Serbian. Liput neljännesvälierään ovat nyt myynnissä.
Tampereen EM-alkulohkossa voitosta voittoon edennyt Saksa oli odotetun kova vastus lohkon päätösottelussa keskiviikkona. Kolmannella jaksolla omille teilleen ampaissut maailmanmestari kuittasi jo neljännen kerran loppuunmyydyn Tampereen Areenan edessä rutiinipelillään 61–91 (36–50) -vierasvoiton. Susijengi kohtaa lauantain neljännesvälierässä Riiassa Serbian.