Lappeenranta kaatoi kevyen Keflavikin

26.10.2005 Hallitseva Suomen mestari Lappeenranta on aloittanut koripallon miesten Euroopan Challenge Cupin vahvasti kahdella voitolla. BK Riika kaatui viime viikolla Lappeenrannassa ja keskiviikkona Islannin moninkertainen mestari Keflavik koki saman kohtalon.

Lappeenranta pohjusti varmalta vaikuttavaa jatkopaikkaansa numeroin 92-77 (40-37) kotiyleisön edessä.

Kotijoukkue lähti lopullisesti karkuteille tauon jälkeen viemällä kolmannen neljänneksen nimiinsä 25-18. Viimeinen kymmenminuuttinen käynnistettiin tilanteesta 65-55.

- Saimme otteluun todella hyvän alun ja paras lataus katosi siihen. Teimme pahimman mahdollisen ja virheen ja päästimme vastustajan mukaan peliin. Saimme kuitenkin tauolla koottua itsemme ja hoidimme ottelun kotiin, vaikka esitys ei ollutkaan mikään paras mahdollinen.

- Eivätköhän nämä voitot ala jo riittää jatkopaikkaan, totesi Lappeenrannan valmentaja Mika Turunen.

Pituusylivoimansa surutta edukseen käyttänyt ja levypallot selvästi 47-32 edukseen kuitannut kotijoukkue rankaisi Keflavikia laajalla rintamalla. Voittajista viisi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille luvuille.

Kovimmista tehoista vastasi Andre Foreman 24 pisteellä ja kymmenellä levypallolla. Kuumeisena pelannut ja 25 minuutissa virhetilinsä täyteen saanut Pasi Riihelä (16/8) teki myös olosuhteisiin nähden mahtavaa jälkeä.

Matthew Williams (15/8), Jussi Kumpulainen (12/7) ja kuusi koriin johtanutta syöttöä tarjoillut pelintekijä Chanan Colman (13/6) täydensivät Lappeenrannan tutun tehoviisikon.

- Myös Yasin Merzoug (9/1) tuli hyvin peliin mukaan.  Hän näytti viimein taitonsa, kehaisi Turunen, joka ei ollut toisaalta lainkaan tyytyväinen 22 pallonmenetykseen.

Turusen miehistön käsi vapisi myös vapaaheittoviivalla, jossa 36 heitosta vain 19 lävisti korirenkaan. Keflavikin teho lepäsi täydellisesti trion Ajene Moye (24/8)-Magnus Gunnarsson (16/3)-Adrian Henning (14/5) harteilla.

Haastajacupin C-lohkoa johtavalla Lappeenrannalla on jäljellä vielä kaksi alkusarjan ottelua, jotka se pelaa vieraskentillä. Joukkue kohtaa ensi viikon torstaina Keflavikin Reykjavikissa. BK Riika isännöi Lappeenrantaa 9. päivä marraskuuta. Riikan ja Keflavikin ensimmäinen keskinäinen ottelu pelataan tämän viikon perjantaina Latviassa.

Asiat

 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 15:03 Susijengi

Susijengin EM-kisapaidat huutokaupataan – tuotto nuorten maajoukkueiden hyväksi

Faneilla on ainutlaatuinen mahdollisuus omistaa pala suomalaista koripallohistoriaa: Susijengin aidot match worn -pelipaidat EuroBasket 2025 -turnauksesta huutokaupataan 29.9.–4.10. välisenä aikana.

Näytä lisää vastaavia