18.8.2011 Keväällä 2010 NBA:n mestaruutta Los Angeles Lakersin paidassa juhlineen puolustusekspertti Ron Artestin, 31, saapuminen Suomeen on varmistunut. 201-senttinen, 118-kiloinen Artest esiintyy liiganousija Loimaa Bisonsin riveissä näytösottelussa hallitsevaa Suomen mestaria Tampereen Pyrintöä vastaan 9. syyskuuta.

Ron Artest esiintyy liiganousija Bisonsin paidassa 9. syyskuuta Tampereen Pyrintöä vastaan. Kuva: Getty Images.
– Vihdoinkin kaikki yksityiskohdat saatiin sovittua. Aikamoinen savotta on takana ja monta mutkaa matkan varrella käyty, kuten supertähtien kanssa aina, lausuu Bisonsin urheilutoimenjohtaja Aleksi Valavuori Ilta-Sanomien verkkosivuilla.
Artest esiintyy suomalaisyleisölle 9. syyskuuta, jolloin Korisliigan nousijajoukkue Bisons isännöi hallitsevaa Suomen mestari Tampereen Pyrintöä Loimaan Liikuntahallilla. Halliin mahtuu 1200 katsojaa.
– Mietimme ottelun viemistä myös isompaan halliin, mutta siihen ei kuitenkaan haluttu lähteä. Tämä homma kuului Loimaalle. Tärkeintä oli varmistaa, että Loimaan suurelle korisbuumille saadaan pönkitystä isolla paikallisella tapahtumalla, Valavuori kertoo Ilta-Sanomissa.
– Toki olisimme halukkaita järjestämään toisenkin pelin, jotta mahdollisimman moni pääsisi katsomaan maailmantähteä. Tämä ei kuitenkaan ole yksin meidän halustamme kiinni, mutta parhaamme teemme.
Bisonsin ja Pyrinnön välisessä näytösottelussa nähdään myös kolmen pisteen heittokilpailu ja donkkikisa. Ottelun lipunmyynti alkaa huomenna perjantaina klo 9.
Äskettäin nimensä Metta World Peaceksi vaihtanut Artest viimeisteli viime kaudella NBA:ssa 8,5 pistettä, 3,3 levypalloa, 2,1 syöttöä ja 1,5 riistoa ottelua kohden. Vuodesta 1999 NBA:ssa pelannut Artest on voittanut urallaan yhden NBA:n mestaruuden, jonka lisäksi hänet on nimetty liigan parhaaksi puolustuspelaajaksi keväällä 2004.
Artest siirtyi Lakersiin kesällä 2009 viiden vuoden ja 33 miljoonan dollarin pelaajasopimuksella.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.
Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.
Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.
Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.
Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.