Lahden Holloway viisi viikkoa sivussa, Vilppaan Hall palaamassa kentille

11.12.2012 Korisliigan Namika Lahtea vaivannut loukkaantumisten suma jatkuu. Joukkueen pelinrakentaja Emmanuel Holloway loukkasi peukaloaan edellisen Korisliiga-kierroksen ottelussa Salon Vilpasta vastaan, ja hänellä on edessään viiden viikon toipumisaika. Salon Vilpas on puolestaan saamassa tiistain otteluun jalkeille pitkään sivussa olleen amerikkalaistakamiehensä Marquis Hallin.

Emmanuel Holloway on toistaiseksi sivussa Namika Lahden kokoonpanosta. Kuva: Francois Perthuis.

Hollowayn perjantaina sattunut vamma leikattiin jo lauantaina, ja Hollowayta odotetaan takaisin kokoonpanoon tammikuun puolella. Namika Lahden valmennus- ja seurajohto ovat aloittaneet etsinnät Hollowayn tuuraajaksi.

 

Namikan pitkäaikaistoipilas Valtteri Mäkäläinen jatkaa edelleen sairastuvalla marraskuun alussa loukatun reitensä johdosta. Mäkäläinen palaa tositoimiin ensi vuoden puolella.

 

Myös Aleksi Alanen ja Cedric Latimer ovat kärsineet eriasteisista vammoista, mutta kaksikon odotetaan jatkavan Namikan pelaavassa kokoonpanossa.

 

Hall palaamassa kentille

 

Yli viisi viikkoaan polveaan kuntouttanut Salon Vilppaan amerikkalaistakamies Marquis Hall on puolestaan tekemässä paluuta kentille. Mikäli Hallin kuntoutuminen ei näytä ottaneet takapakkia tiistain aamuharjoitusten aikana, Hall pelaa jo tänä iltana Nilan Bisonsia vastaan Salossa.

 

180-senttinen, 25-vuotias Hall pelasi viimeksi 27. lokakuuta Joensuun Katajaa vastaan. Hallia on korvannut Vilpas-miehistössä 193-senttinen, jouluaattona 24 vuotta täyttävä Adam Brown.

 

Lisätietoja: Namika Lahden tiedote

Asiat

 
15.8.2025 09:19 Korisliiga

Christian Keeling ja Seagulls sopimukseen

Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.

14.8.2025 11:11 Korisliiga

Ahren Freeman Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.

13.8.2025 12:47 Korisliiga

David Gonzalvez ja Honka jatkosopimukseen

Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.

13.8.2025 09:36 Korisliiga

Adong Makuoi Seagullsin sentteriksi

Helsinki Seagulls on solminut tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaisen Adong Makuoin kanssa. 25-vuotias sentteri edusti viime kesänä Kanadan CEBL-sarjan Saskatchewan Rattlersia ja syksyllä kosovolaisseura KB Pejan joukkuetta.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

4.8.2025 14:00 Pääjuttu

Korisliigan sarjaohjelma selvillä – kausi käynnistyy 3. lokakuuta

Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.

30.7.2025 16:46 Korisliiga

Matias Rissanen jatkaa Hongassa

Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.

Näytä lisää vastaavia