10.4.2017 Neljättä kauttaan Espoossa valmentava Kujansivu jatkaa työtään espoolaisen naiskoripallon parissa myös kaudella 2017-18.
Kimmo Kujansivu on viihtynyt Espoossa ja jatkaa Unitedin naisten joukkueen luotsina myös tulevalla kaudella. Kuva: Ville Vuorinen
Espoo Unitedia parhaillaan naisten Korisliigan välierissä luotsaava Kimmo Kujansivu nähdään joukkueen penkin päässä myös tulevalla kaudella.
Ennen pestiään Unitedin naisten joukkueessa 40-vuotias Kujansivu on nähty muun muassa Namika Lahden ja Espoon Hongan miesten päävalmentajana sekä naisten Korisliigassa BC Nokian ja Tapiolan Hongan peräsimessä.
- Unitedissa on tehty kuluvan kauden aikana tosissaan töitä naiskoripallon eteenpäin viemiseksi Suomessa, ja seuralla on askelmerkit toiminnan kehittämiseksi myös jatkossa. Tämän lisäksi Tapiolan Honka tekee laadukasta kasvatustyötä junioreissa, mikä on välttämätön edellytys edustusjoukkueen pitkäjänteiselle toiminnalle. Olen erittäin hyvillä fiiliksillä, että voin jatkaa valmentajana tämän kaltaisessa toimintaympäristössä, Kujansivu kommentoi jatkosopimustaan seuran tiedotteessa.
- Kimmo lukeutuu yhteen parhaista naisten valmentajista Suomessa. Olemme iloisia, että Kimmo jatkaa organisaatiossa ja pääse jatkamaan pitkäjänteistä työtään junioreiden kehittämisessä sekä heidän esiintuomisessa naisten Korisliigassa, Unitedin urheilutoimenjohtaja Reetta Piipari sanoo.
Espoo United jatkaa kamppailua naisten Korisliigan finaalipaikasta keskiviikkona, kun se kohtaa välieräsarjaa 2-1-johtavan Catzin Tapiolan Urheiluhallilla.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.