Kujansivu Hongan naisten uusi päävalmentaja

24.5.2013 Yllätyspronssia naisten SM-sarjassa viime kaudella napanneen Tapiolan Hongan uusi päävalmentaja on Kimmo Kujansivu. 36-vuotiaan, yhden kerran urallaan naisten SM-kultaa juhlineen Kujansivun ja Tapiolan Hongan välinen sopimus on yksivuotinen.

Tapiolan Hongan naiset lähtevät SM-sarjakauteen 2013/14 Kimmo Kujansivun komennossa. Kuva: Tuomas Venhola.

Luotsattuaan BC Nokian naisten Suomen mestaruuteen 2005 on Kujansivu toiminut muun muassa Korisliigassa Espoon Hongan apuvalmentajana sekä viimeksi Namika Lahden päävalmentajana kaudella 2011/12. Kujansivulla on lisäksi takanaan lukuisia vuosia nuorten maajoukkuevalmentajana.

 

Kujansivu on innostunut ja tyytyväinen päästessään sapattivuoden jälkeen takaisin koripallon pariin.

 

- Olen kiitollinen Tapiolan Hongalle tästä mahdollisuudesta ja täynnä intoa päästessäni taas koripallon ja päivittäisvalmennuksen pariin. Hongan viime kauden joukkue oli täynnä nuoria ja lahjakkaita pelaajia, joten siinä on hyvä pohja ensi kaudelle. Kun joukkuetta saadaan täydennettyä muutamalla kokeneemmalla pelaajalla, on meillä hyvät lähtökohdat tulevaan kauteen, Kujansivu toteaa Hongan tiedotteessa.

 

Hongan naisten SM-sarjajoukkueen muu valmennusryhmä varmistuu lähiaikoina ja joukkueen rakentaminen alkaa toden teolla.

 

Joukkueen peräsimessä hienoa työtä edellisellä kaudella tehneet Jussi Laakso ja Jussi Syrjänen siirtyvät naisten joukkueen valmennuksesta muihin valmennustehtäviin Tapiolan Hongan sisällä. Laakso ottaa vastuulleen mm. Hongan B-tytöt ja Syrjänen jatkaa Hongan miesten Korisliiga-joukkueen apuvalmentajana sekä toimii seuran junioripuolen päävalmentajana.

 

 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

Näytä lisää vastaavia