19.11.2007 Korisliigan perälle juuttunut KTP yllätti kärkipään joukkueisiin lukeutuvan Namika Lahden maanantain ainoassa liigapelissä Kotkassa, jossa kirjattiin täpärä kotivoitto lukemin 88-86 (50-38).
Tasaisen pelin suurin ero syntyi toisen neljänneksen lopulla, kun KTP nykäisi 11-0 -jakson ja nousi 12 pisteen taukojohtoon.Kolmannella jaksolla Namika Lahti hivuttautui vähitellen lähemmäs ja käväisi jakson lopulla jo johdossakin.
Viimeinen neljännes kamppailtiin kori korista, kunnes vieraat näyttivät viime minuuteilla rynnivän voittoon. Namika Lahti hukkasi kuitenkin viiden pisteen johtonsa viimeisen runsaan minuutin aikana, jonka KTP kiri nimiinsä 7-0. Kotivoiton ratkaisi viisi sekuntia ennen loppua voittokorin nostanut Toni Ilmonen.
- Olen iloinen voitosta, mutta paljon oli tässäkin pelissä parannettavaa. Koko kausi on ollut meille vuoristorataa ja se jatkui tässäkin pelissä etenkin kolmannella jaksolla, jossa olimme löysiä. Hyökkäyspeli meni liian usein seisoskeluksi osittain uuden pelinrakentajan James Wrightin vuoksi, joka kyllä tuo peliimme uuden ulottuvuuden, sanaili KTP:n valmentaja Ray Ailus.
Jermaine Spivey heitti KTP:lle 26 pistettä. Emmanuel Dies keräsi 23 pistettä ja 15 levypalloa. Tampereen Pyrinnössä viime kaudella Korisliigan neljänneksi parhaaksi pistemieheksi noussut James Wright tuli Kotkaan sunnuntaina ottelukohtaisella sopimuksella ja aloitti 15 pisteen teholla.
Namika Lahden koko aloitusviisikko heitti kaksinumeroiset pisteet, mutta se ei aivan riittänyt voittoon. Ed Williams keräsi 21 pistettä, Davont Jackson ja Ville Mäkäläinen 16 ja Pierre Jallow 15 pistettä sekä 16 levypalloa.
Lahtelaisten sairaslistalla olivat edelleen aloitusviisikon miehet Vesa Mäkäläinen ja Ilkka Vuori.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.