KTP tarvitsi kaksi jatkoaikaa, välierät tasoissa

11.4.2007 Kaksi jatkoaikaa, 16 johdonvaihdosta ja 11 tasatilannetta – enempää jännitystä KTP Basket ja Espoon Honka eivät olisi edes voineet katsojille keskiviikkona tarjota. KTP tasoitti jännitysnäytelmän päätteeksi välieräsarjan 1-1:een 102-97-kotivoitollaan. Kataja kuittasi puolestaan kotiedun takaisin itselleen 88-82–vierasvoitollaan Namika Lahdesta.

Espoon Hongan puhdas pudotuspelisarja katkesi keskiviikkona karulla tavalla Kotkan Karhuvuoren trillerissä. 

- Tiukka vääntö, mutta täytyy muistaa, että tämä oli vain yksi tappio. En ole ollut vielä koskaan mukana sellaisessa mestarijoukkueessa, joka ei olisi hävinnyt pudotuspelisarjassa ainuttakaan ottelua. Ei muuta kuin pää pystyyn ja voitto perjantaina kotona Kotkasta, loi Hongan kapteeni Jukka Matinen uutta taistelutahtoa omiinsa.

Ottelun varsinainen peliaika päättyi numeroihin 78-78 (47-41), kun Hongan Petteri Koposen (11/3) hyppyheitto putosi sisään vain seitsemän sekuntia ennen loppua.

Jännitysnäytelmän juoni jatkui samoissa merkeissä ensimmäisellä jatkoajalla, jolloin Hongan pelastajaksi nousi vuorostaan Monte Cummings - ja jälleen seitsemän sekuntia ennen peliajan umpeutumista. Cummings latasi kolmen pisteen heiton sisään, tilanteen 91-91:een ja huikean nitropelin toiselle viiden minuutin mittaiselle jatkoajalle.

Hongan kolmas viime hetken kiri kariutui kuitenkin kalkkiviivoilla Cummingsin hakiessa hyvästä heittopaikasta tasoitusta tilanteessa 100-97 kaaren takaa, kun jälkimmäisestä jatkoajasta oli pelaamatta 34 sekuntia.

Karhuvuoren kovimmat tehot keränneen Cummingsin (30/11) sankariteko ei enää onnistunut ja Toni Ilmonen (17/3) sai käynnistää kotiyleisön riehakkaan intiaanitanssin vapaaheittoviivalta kuusi sekuntia ennen maratonottelun päätöstä.

- Molemmilla oli ottelussa omat etsikkoaikansa, mutta naapuri tuli aina kerta toisensa jälkeen tasoihin. KTP pisti toisen jatkoajan alussa isot heittonsa sisään ja se ratkaisi, viittasi Matinen voittajien Pasi Heinosen (9/1) suuntaan.

KTP voitti jälleen levypallot 40-32, joskin joukkueen irtopallorohmu oli kaikkea muuta kuin odotettu pelimies. Kotijoukkueen pelintekijä Jermaine Spivey nappasi nopeisiin käsiinsä peräti 13 levypalloa ja heitti 15 pistettä. Spiveyn tilille merkittiin viisi pallonmenetystä, joita hän paikkaili kuudella syötöllä.

Väkivahvat Jerald Fields (24/6) ja Maurice Ingram (16/6) tekivät tarkkaa jälkeä lähietäisyyksiltä. Yhteensä 11 vapaaheittoa tähdännyt Fields epäonnistui vain kerran viivalta.

Kataja kävi sillassa, mutta nousi

Runkosarjan voittanut Joensuun Kataja syttyi oikeaan aikaan taisteluun keskiviikon toisessa välierässä Lahdessa.

Ensimmäisessä kohtaamisessa Katajalta kotiedun rosvonnut Namika Lahti näytti jo ottavan tukevan kiinnityksen finaalipaikkaan, kun Teemu Laine siirsi joukkueen kolmannen jakson päätteeksi yhdeksän pisteen karkumatkalle (71-62).

Avausvälierässä pahasti heittonsa kanssa takellellut Marc Axton nosti Katajan henkilökohtaisella panoksellaan tasatilanteeseen 74-74.

Ottelun ratkaisevimmasta suorituksesta vastasi Sami Lehtoranta, joka seurasi Anssi Kinnaslammen ohimenneen kolmosen, poimi hyökkäyslevypallon ja nosti joensuulaiset 84-81-johtoon, kun minuutti peliä oli jäljellä.

Päätösminuutin aikana Lehtorannan eikä Michael Nursen kädet tärisseet, kun miehet marssitettiin Lahden toimesta vapaaheittoviivalle. Molemmat upottivat kylmänviileästi molemmat yrityksensä ja Kataja kuittasi ottelusarjan tasoihin 88-82 (42-40) –voitollaan.

Kataja-luotsi Timonen Heinonen näki ottelun ratkaisuvaiheessa joukkueeltaan mieluisaa hyökkäyspeliä.

- Vihdoin löytyi koko viisikon laajuinen vyörytys, jota haemme hyökkäyspeliimme. Sitä ennen pelaamisemme oli liikaa yksilösuorittamista. 

- Alkupeli lähti mukavasti liikkeelle, mutta saamamme virheet veivät ikään kuin maton alta ja rytmi katosi. Lahti oli ajoittain hurjassa heitossa ja käytiin sillassa. Pudotuspeleissä ei kuitenkaan auta jäädä itkemään ja hienon nousun saimme aikaiseksi, Heinonen kiitteli omiaan.

Kataja viimeisteli kahden pisteen heittonsa ottelussa hurjalla prosentilla. Joukkoja johti maajoukkuemies Petri Virtanen, joka teki peräti kymmenen pelitilannekoria 12 yrityksellä kooten 24 pistettä. Katajan onnistumisprosentti kakkosissa oli peräti 63 (22/35).

Joensuu sai pelaavaan miehistöönsä takaisin pohjevammaisen Luke Lloydin. Amerikkalaislaiturin tehot jäivät viiteen pisteeseen ja yhteen levypalloon ennen virhetilin täyttymistä reilussa 13 minuutissa. Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta.

- Luke toi lisähappea pitkän pään rotaatioomme, jossa jalat pysyivät nyt tuoreina. Sen vuoksi pystyimme viemään myös levypallotaistelun, Heinonen arvioi viitaten Katajan voittamiin levyreihin (40-32).

Marc Axton ja Sami Lehtoranta viimeistelivät Katajalle 20 pistettä mieheen.

Syvärivisestä Namika Lahdesta oli Vesa Mäkäläisen vuoro loistaa. Hän kirjautti ”tuplatuplan”, 17 pistettä ja kymmenen levypalloa. Teemu Laine pommitti viisi kertaa onnistuneesti kolmosviivan takaa ja sai kokoon 15 pistettä.

Lee Scruggsin vaikeudet jatkuivat Katajaa vastaan. 211-senttinen amerikkalainen on tehnyt kahdessa välierässä yhteensä viisi pistettä ja saanut kymmenen virhettä.

Korisliigan välierät jatkuvat perjantaina (13.4.). Silloin KTP matkaa Espoon Hongan vieraaksi ja Lahti puolestaan Joensuuhun kolmanteen kohtaamiseen. Ottelut käynnistyvät Joensuussa ja Espoossa normaalisti klo 18:30. Finaalipaikka heltiää kolmella voitolla.

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa www.basket.fi/.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia