KTP kapsahti Kauhajoella

12.12.2007 Korisliigassa viimeisenä majaileva Kauhajoen Karhu otti kauden neljännen kotivoittonsa, kun KTP kapsahti Kauhajoella 104-90 (45-42) -tuloksella. Voitosta ja kauden piste-ennätyksestään huolimatta Karhu ei noussut sarjataulukon viimeiseltä sijalta.

Peli alkoi kääntyä kotijoukkueelle kolmannella jaksolla, jonka se voitti 26-18. Viimeisellä neljänneksellä KTP ei päässyt enää kahdeksaa pistettä lähemmäs. 

Joukkueet heittivät pelitilanneheitot melko tasaisesti, mutta Karhu pääsi nakkelemaan vapaaheitoilla 16 pistettä KTP:tä enemmän. 

Kotivoiton ratkaisi Karhun yhdysvaltalaistrio, kun Mario Porter heitti 25 pistettä, Darryl Hudson 22 ja Cedric McGowan 21 pistettä. 

KTP:ltä löytyi kuusi kaksinumeroiset pisteet heittänyttä peluria, joista tehokkaimpia olivat Jermaine Spivey 19:llä ja Pasi Heinonen 16 pisteellä. Spiveyn palattua Yhdysvaltain matkaltaan poistui häntä tuurannut James Wright kotkalaiskokoonpanosta. 

Lahdessa niukasti pisteitä 

Lahdessa puolustettiin hyvin ja heitettiin huonosti, kun Namika Lahti otti vähäkorisessa pelissä voiton Uudenkaupungin Korihaista 64-56 (25-21) -tuloksella. 

Tasainen peli kääntyi kotijoukkueelle vasta viime minuuteilla, kun vielä neljä minuuttia ennen loppua edettiin 53-52 -tilanteessa. Siitä Namika nykäisi runsaassa minuutissa 59-52 -lukemiin ja Korihait jäi lopullisesti. 

Joukkueiden kaukoheittopeli ontui pahasti, kun kolmoskaaren takaa syntyi molemmille vain yksi kori, vaikka Namika Lahti heitti sieltä 14 ja Korihait 17 kertaa. 

Ville Mäkäläinen ja Pierre Jallow heittivät Namikalle 17 pistettä mieheen. 

Korihaista Glenn Stokes teki 18 ja loppukaudeksi sopimuksen saanut Darius Glover 13 pistettä. 

Katajalle voitto Karkkilasta 

Joensuun Kataja kohenteli asemiaan liigan tasaisessa keskikastissa haettuaan vierasvoiton Karkkilasta 70-80 (35-42) -lukemin. 

Kataja vei peliä lähes alusta asti ja karkasi viimeisen neljänneksen alussa jo 18 pisteen johtoon. Team Componentan loppukiri kantoi toiseksi viimeisellä minuutilla neljän pisteen päähän, kunnes Katajan uusi vahvistus Martti Kuisma heitti vieraille ratkaisevan korin. 

Vuonna 1995 vuoden koripalloilijaksi valittu Kuisma aloitti Katajassa 13 pisteen teholla. Louis Hinnant heitti 24 ja Andre Foreman 15 pistettä. 

Componentan korinteko keskittyi Nick Walleryn (21), Jussi Eskolan (17) ja Jarno Nissisen (17) käsiin. 

(STT) 

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, http://www.basket.fi/.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

19.9.2025 09:18 Korisliiga

Kauhajoki Mestarien liigan karsinnassa lauantaina

Kauhajoki kohtaa kolmivaiheisen karsinnan avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan lauantaina klo 18.45.

Näytä lisää vastaavia