KTP kaatoi Karhun vierasluolassa

14.11.2017 KTP palasi voittokantaan tiistai-illan ainoassa liigaottelussa, vierailtuaan Kauhajoen liikuntahallilla. Vahvan avauspuolikkaansa ansiosta KTP karkasi isäntien tavoittamattomiin ja komeaan 79-65 (43-29) –vierasvoittoon.

Kapteeni Michael Pounds johdatti vakuuttavin ottein KTP:n vierasvoittoon Karhusta. Kuva: Ville Vuorinen

Kauhajoen liikuntahallin totutun äänekäs ja asiantunteva, 695-päinen kotiyleisö joutui pettymään karvaasti tiistai-illan ainoassa liigakamppailussa. Kotijoukkue Karhun vieraaksi matkustanut KTP otti jo avauspuolikkaalla väkevän otteen kamppailusta, karaten lopulta vakuuttavaan 79-65 (43-29) –vierasvoittoon.

Sentteri Kenneth Simmsin kuuden pisteen johdolla avausneljänneksen peräti lukemin 27-12 vienyt KTP venytti vierasjohtonsa jo 17 pisteeseen toisen jakson alkuhetkillä. Isännät kuitenkin piristyivät ja Karhu nousikin Stephen Maxwellin sytyttämän 11-0 –pisteputken ansiosta mukaan kamppailuun, vain neljän pisteen päähän vierailijoista toisen jakson viimeiselle kahdelle minuutille lähdettäessä.

Takamies Mandell Thomas ja KTP tarjoilivat kuitenkin kylmää vettä lämpimäksi ennättäneelle kotiyleisölle. Thomasin aloittama ja päättämä 10-0 –pisteputki repäisi ottelun jälleen vierasjoukkueen suuntaan, KTP:n siirtyessä puoliajan isolle tauolle 14 pisteen johtoasemassa.

Toisella puoliajalla Karhu väläytteli kiritoiveita muutamaankin otteeseen, mutta yhdeksää pistettä lähemmäs vierailijoista mesikämmenet eivät enää päässeet. Lopulliset vierasvoiton 79-65 –lukemat viimeisteli päätösminuutille lähdettäessä KTP-kapteeni Michael Pounds.

- Puolustimme hyvin ja puolustukseen paluu onnistui niin, ettei Karhu päässyt juoksemaan ja näin käyttämään kovaa asettaan, summasi KTP-luotsi Ray Ailus.

Aikuisen miehen tupla-tuplan operoinut sentteri Simms (14/14) toimi vierailijoiden voiton avainhahmona, Thomasin 20 pisteen säestäessä taustalla. Kaksikin lisäksi myös Deon Edwin (14/5) ja kapteeni Pounds (14/3/3 syöttöä) olivat vahvalla pelipäällä.

Isäntien riveistä vakuuttavinta jälkeä tekivät 23 pistettä ja 6 levypalloa kirjauttanut Maxwell, sekä totutun monipuolisesti onnistunut Marcus Allen (22/7/4 syöttöä/2 riistoa).

Ottelutilastot: Karhu - KTP
 
6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

26.4.2025 17:33 Pääjuttu

Ruudun lähetys Korisliiga 1. finaalista toimii taas

Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.

25.4.2025 09:15 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Andre Gustavson ja Kauhajoki valmistautuvat haastamaan Lassi Nikkarisen ja Helsinki Seagullsin – ”Näiden seurojen kohtaamisissa on erityinen lataus”

Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.

19.4.2025 19:24 Korisliiga

Pronssivääntö ratkesi jatkoajalla pisteen turvin: Salon Vilppaalle seurahistorian ensimmäiset pronssimitalit

Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.

Näytä lisää vastaavia