1.3.2017 KTP-Basket on solminut jatkosopimuksen Mikael Aallon, 22, kanssa. 204-senttinen Aalto pelaa toista kautta KTP:ssa ja Korisliigassa.
Aalto on kauden mittaan kasvattanut rooliaan ja helmikuun kuudessa pelissä sentteri on ollut neljästi aloitusviisikossa pelaten keskimäärin yli 15 minuuttia. Varsinkin puolustuspäässä Aalto on pelannut hyvin, mistä kertoo joukkueen paras plusmiinus-lukema.
- Mikael oli ensimmäinen pelaaja, jolle halusimme jatkosopimuksen. Hän tekee jokaisen asian täysillä ja haluaa eteenpäin. Tuon mittaisia senttereitä ei puissa kasva, varsinkaan niin vahvoja ja nopeajalkaisia kuin Mikael. Töitä on paljon tehtävänä, mutta hänellä on kova potentiaali, päävalmentaja Ray Ailus kertoo seuran verkkosivuilla.
William Walker ei sen sijaan jatka KTP-Basketissa. Viidennen amerikkalaisen rooliin jäänyt Walker siirtyy Slovakiaan BK Inter Bratislavan riveihin. KTP ei enää täydennä joukkuettaan tälle kaudelle.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.