15.11.2010 Korisliigaa johtava KTP-Basket teki maanantaina vakuuttavan vierailun Uuteenkaupunkiin, jossa se tuotti Korihaille kauden ensimmäisen kotitappion. Pisteet lähtivät Kotkaan 102-87 (59-42) -tuloksella. Voitto oli vain yhden pelin tällä kaudella hävinneelle KTP:lle jo kahdeksas peräkkäinen.
Juho Lehtoranta kunnostautui 17 pisteellään, kun KTP kävi aiheuttamassa Korihaille kauden ensimmäisen kotitappion. Kuva: Kai Kilappa.
KTP otti pelissä heti ohjat huimalla kaukoheittopelillään. Vieraat upottivat ensimmäisellä neljänneksellä kuusi kolmen pisteen koria, toisella neljänneksellä viisi ja koko pelissä 16 kolmosta hyvällä 57 prosentin osumatarkkuudella.
Korihait ei saanut enää puoliajan jälkeen kunnon kiriä aikaan, joten loppupeli painui pelailun puolelle.
– Pelasimme kaksi jaksoa hyvää peliä. Amerikkalaispelaajamme ovat tehokkaita ja suomalaispelurit tasapainottavat joukkuettamme, kommentoi KTP:n valmentaja Ray Ailus.
KTP:n tehokkain oli Jeb Ivey 26 pisteellä. Jerald Fields teki 20 ja viisi kolmosta upottanut Juho Lehtoranta 17 pistettä.
Korihaista Bojan Sarcevic keräsi 22 ja Jussi Kumpulainen 18 pistettä.
(STT)
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.