2.9.2005 KTP-Basket testaa parhaillaan kahta ulkomaalaispelaajaa, joista Zakee Wadood on amerikkalainen ja Sarunas Skadas on liettualaispelaaja, jolla on myös Yhdysvaltojen passi.
199-senttinen Zakee Wadood saapui Suomeen torstaina ja osallistui jo joukkueen iltaharjoituksiin. Wadood on pelannut East Tennesee Staten yliopistossa. Samaan konferenssiin kuuluu Jouni Ehon muutama vuosi sitten edustama Davidson.
Wadood valittiin viimeisenä vuotenaan konferenssin vuoden pelaajaksi. Kyseisellä kaudella Zakee tilastoi 14,8 pistettä, 8,0 levypalloa, 2,1 blokkia ja 2,8 riistoa. Tällä suorituksella Zakee ylettyi koko NCAA:n yliopistosarjassa riistotilaston neljännelle sijalle, ja vuotta aiemmin hän oli koko yliopistosarjan toiseksi kovin pallorosvo 3,2 riistolla ottelua kohden.
Wadood tunnetaan kovana taistelijana kentän molemmissa päissä. Viime vuonna Wadood pelasi Espanjan LEB liigaa Ourensen joukkueessa. LEB:ssä syntyivät tilastot 9,4 pistettä, 4,1 levypalloa.
Sarunas Skadas pelasi viime kaudella Viron pääsarjassa, jossa hänet nimettiin myös maan tähdistöotteluun. 206-senttinen korinaluspelaaja tilastoi 12.1 pistettä, 8.7 levypalloa ja 1,2 torjuntaa ottelua kohden. Baltian liigassa 12 ottelussa vastaavat lukemat olivat 16.5 pistettä, 10.8 levypalloa ja kolme riistoa.
Vuonna 1981 syntynyt Skadas valmistui Lewisin yliopistosta vuonna 2004. Skadasta pidetään hyvänä levypallo- ja korin aluspelaajana.
Vahvistusten ensiesiintyminen KTP:n pelipaidassa tapahtuu viikonloppuna Ukko-Munkki Cupissa, jossa KTP kohtaa lauantaina nousijajoukkue ToPon.
KTP on myös solminut sopimukset omien junioreiden Milos Doprasin, Mikko-Petteri Järvisen ja Ville Strengin kanssa. Lisäksi joukkuetta täydennetään tarvittaessa omista A-junioreista kauden aikana.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Kauhajoki kohtaa kolmivaiheisen karsinnan avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan lauantaina klo 18.45.