17.6.2017 Toiseen naisten Korisliigakauteensa valmistautuva Kouvottaret kiinnitti kuluvalla viikolla riveihinsä kolme uutta pelaajaa. Kouvottarien kontiopaitaan tulevat vuoden mittaisella sopimuksella pukeutumaan Ulriikka Latvala, Veera Välimaa ja Iida Ahvenainen.
Ulriikka Latvala siirtyy Kouvottariin kasvattajaseurastaan Vimpelin Vedosta. Kuva: Francois Perthuis
20-vuotiaalla Iida Ahvenaisella on kokemusta naisten Korisliigaparkettien lisäksi mm. Yhdysvaltojen yliopistokentiltä (NCAA). Kuva: Ville Vuorinen
22-vuotias Ulriikka Latvala siirtyy Kouvottariin kasvattajaseurastaan Vimpelin Vedosta. 173-senttinen takamies on pelannut urallaan yhteensä 127 pääsarjaottelua minkä lisäksi hänellä on vyöllään 50 ottelua naisten 1-divisioonassa. Pääsarjaa Latvala on pelannut kasvattajaseuransa lisäksi kahden kauden verran Äänekosken Huimassa. Viiden pääsarjakautensa aikana Latvala on heittänyt keskimäärin 6.1 pistettä ja napannut 2.8 levypalloa. Aikuisten sarjoista Latvalalla on palkintokaapissaan Cup-hopeaa (Huima 2012–2013) ja nuorten sarjoista SM-pronssia (Vimpelin Veto 2011–2012). Nuorten maaotteluita Latvalalla on takanaan yhteensä 26.
Kotiseudultaan Pohjanmaalta tavoitettu Ulriikka Latvala odottaa innolla tulevaa kautta.
– Minulla on nyt todella hyvä fiilis ja innostus lähteä kehittämään itseäni ja taistelemaan Playoff-paikasta sekä mitaleista uuteen joukkueeseen, josta löytyy muutama tuttu.
– Kouvola on tietysti kaukana kotoa, mutta uskon, että tulen viihtymään hyvin. Minun koko elämäni mittainen koristaival Vimpelissä päättyy, mikä on toisaalta haikeaa, mutta toisaalta on hienoa päästä näkemään muiden seurojen toimintaa ja kuinka itse pääsee kehittymään taas eri tavalla uudessa valmennuksessa.
Kouvottarien päävalmentaja Mika Hartonen näkee Ulriikka Latvalan vahvuudet heittäjänä.
– Urheilullisena pelaajana hän sopii hyvin nopeaan hyökkäykseemme sekä aktiiviseen puolustuspeliimme, Hartonen kommentoi Kouvottarien tiedotteessa.
21-vuotias Veera Välimaa siirtyy Kouvolaan Pirkanmaalta, jossa hän on vuosien saatossa edustanut aikuisten sarjoissa niin BC Nokiaa kuin Tampereen Pyrintöäkin. Raholan Pyrkivän kasvatilla on takataskussaan 25 ottelua Korisliigaa (Pyrintö 2014–2015) ja 93 ottelua naisten 1 divisioonaa yhteensä viiden kauden ajalta. Viime kaudella 1 divisioonassa BC Nokiaa edustanut 182-senttinen laituri kirjautti 20 ottelussa keskimääräiset tehot 11.6 / 4.6 / 1.8 / 2.0 riistoa vajaan 25 minuutin peliajalla. Välimaa on pelannut yhteensä 47 nuorten maaottelua.
Kouvolaan jo muuttanut Veera Välimaa odottaa Kouvojen kotihallin tunnelmaa.
– On hienoa palata Korisliigaan hyvin menneen viime kauden jälkeen. Tavoitteet tulevalle kaudelle ovat totta kai auttaa kaikin mahdollisin tavoin joukkuetta ja mennä henkilökohtaisesti seuraava askel pelaajana eteenpäin.
20-vuotias Iida Ahvenainen palasi kesken viime kauden Yhdysvalloista (1,5 kautta Ionan yliopistossa) takaisin kotimaahansa ja pelasi joulutauon jälkeen Korisliigaa Peli-Karhuissa. 177-senttinen KTP:n kasvatti on pelannut PeKa:ssa yhteensä kolme kautta Korisliigaa (34 ottelua) keskimäärin vajaan kahdeksan minuutin peliajalla. Ahvenainen on hopeamitalisti PeKa:n paidassa kaudelta 2013–2014. Takamiehen tontilla viihtyvä Ahvenainen pelasi kaudella 2014–2015 PeKa:ssa 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjaa hurjilla 20.3 / 6.8 / 2.1 / 3.3 riistoa -tehoilla.
Ahvenainen on harjoitellut Kouvolassa jo useaan otteeseen.
– Tunnelmat ovat tosi hyvät ja odotan tulevaa kautta jo kovasti. Tavoitteena on tietysti pyrkiä kehittymään pelaajana niin paljon kuin mahdollista ja auttaa samalla joukkuetta niin paljon kuin vain pystyn.
Kouvottarilla on Latvalan, Välimaan ja Ahvenaisen lisäksi pelaajasopimukset tulevalle kaudelle Kaisa Lindin, Ulriikka Nuolikosken, Roosa Frimodigin, Elina Mikkolan, Jasmine Joynerin ja Alexis Gassionin kanssa.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.