26.2.2021 20:16 Tiukasti pudotuspelien kotiedusta taisteleva Kouvottaret sai vieraakseen Tampereen Pyrinnön. Ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon selvästi 84-57.

Kaisa Lindin heittokäsi oli kuumana. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
Kouvottaret aloitti joukkueista vahvemmin. Erityisesti sen puolustuspeli toimi ja se pääsi ensimmäiselle tauolle johdossa 18-10.
Kouvolalaiset kasvattivat johtoaan ennen puoliaikaa Sarah Toeainan johdolla. Puoliajalle lähdettiin tilanteesta 42-27.
Kolmannella jaksolla Pyrinnön hyökkäyspeli takkusi ensimmäisen jakson tapaan. Kotijoukkue puolestaan onnistui hyvin. Joukkue kasvatti johtonsa jo 29 pisteeseen.
Viimeinen jakso oli ottelun tasaisin. Tamperelaiset onnistuivat lopulta kaventamaan eroa kahdella pisteellä ja ottelu päättyi 84-57.
Toeaina teki lopulta 27 pistettä ja otti 13 levypalloa. Kaisa Lind teki penkiltä 15 pistettä ja heitti viisi onnistunutta kolmen pisteen heittoa. Pyrinnöstä Liisa Taponen tilastoi tupla-tuplan 11 pisteellä ja 11 levypallolla.
Voitolla Kouvottaret nousi kahden pisteen päähän Forssan Alusta, joka pitää tällä hetkellä hallussaan neljättä sijaa. Pyrinnöllä on kasassa kaksi pistettä.
Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.
Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 2. huhtikuuta, kun molemmat välieräsarjat käynnistyvät.
Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.
Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.
Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.
Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.
Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.
HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.