18.10.2012 Korisliigaa pelaava Kouvolan Kouvot nosti keskiviikkoiltana Mansikka-ahon hallin kattoon seuran mestaruusviirit sekä jo jäädytettyjen Mikko Sydänmaanlakan ja Jukka Toijalan paitojen lisäksi mestarivalmentaja Risto Piiparin paidan. Lisäksi Kouvot kunnioitti kunniapuheenjohtajaansa Juhani Pousia.
Vasemmalta: Mikko Sydänmaanlakka, Risto Piipari ja Jukka Toijala ovat Kouvot-mestaruuksien 1995, 1999 ja 2004 suurnimiä. Kuva: Matti O. Koskinen.
Risto Piipari valmensi Kouvot Suomen mestaruuteen vuosina 1995 ja 1999. Hänet valittiin molempina vuosina koripallon SM-sarjan vuoden valmentajaksi.
Mikko Sydänmaanlakka oli nostamassa kasvattajaseuransa Kouvot mestaruussarjaan kaudella 1993/94, ja samana vuonna hänet valittiin SM-sarjan vuoden tulokkaaksi. Jo seuraavalla kaudella hän oli avainpelaajia joukkueen voittaessa seuran ensimmäisen miesten Suomen mestaruuden, kuten myös seuraavalla mestaruuskaudella 1998/99.
Sydänmaanlakan lisäksi myös toisen Kouvot-ikonin Jukka Toijalan meriitit ovat upeat. Pelaajana Toijala on ollut mukana voittamassa Kouvojen kaikkia tähänastisia Suomen mestaruuksia vuosina 1995, 1999 ja 2004. Kouvojen päävalmentajana Toijala toimi 2006–10, ja vuonna 2008 hänet valittiin Korisliigan vuoden valmentajaksi Kouvojen saavuttaessa hopeaa.
Ottelussa Kouvot muisti myös kunniapuheenjohtajaansa Juhani Pousia. Kaikki muistetut saivat muistoplakaattien lisäksi myös ikuiset VIP-kortit Kouvojen kotiotteluihin.
Seremonia järjestettiin keskiviikkona Kouvojen ja Joensuun Katajan välisen Korisliiga-ottelun yhteydessä.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.