2.1.2009 Kouvolan Kouvot kärsi perjantaina kauden ensimmäisen kotitappionsa Korisliigan kärkipään kamppailussa Joensuun Katajaa vastaan. Sarjapisteet matkasivat Kymenlaaksosta Karjalaan 90-72 (48-28) -tuloksella.
Kataja pohjusti voittonsa toisella neljänneksellä voitettuaan sen peräti 28-8. Kataja johti vielä kolmannen jakson puolivälissäkin yli 20 pisteellä eikä Kouvot päässyt enää kymmentä pistettä lähemmäs.
- Voitto tuli tasapainoisella esityksellä. Puolustimme hyvin ja heittoprosenttikin nousi mukavasti, kun saimme aikaan hyviä heittopaikkoja, kommentoi Katajan valmentaja Ray Ailus.
Ilman vatsavaivaista Petri Virtasta pelanneesta Katajasta Larry Blair heitti 25 pistettä, Jeremiah Wood 20 ja Quinnel Brown 18.
Yhdeksän ensimmäistä kotipeliään voittaneesta Kouvoista Brian Swift pääsi 17 pisteeseen ja Roope Suonio sekä Calvin Walls 13:een.
Sarjataulukon viimeisenä oleva Porvoon Tarmo yllätti kotipelissään Espoon Hongan pistein 63-60 (37-36).
Tarmo otti pelin haltuunsa puolivälin vaiheilla, jonka jälkeen Honka ei johtanut enää kertaakaan. Honka nousi viimeisen minuutin alkaessa vain pisteen päähän, mutta epäonnistui viimeisissä hyökkäyksissään.
Tarmon tehotrion muodostivat taas joukkueen tuoreet ulkomaalaisvahvistukset, kun Magen McNeil keräsi 20 pistettä, Dewayne Richardson 16 pistettä ja 14 levypalloa sekä Victor Morris 14 pistettä.
Yhä ilman Jukka Matista pelanneen Hongan teho keskittyi Ben Perkinsin (19) ja Akeem Scottin (15) käsiin.
KTP Basket säilytti asemansa sarjan kärkinelikossa otettuaan Lappeenrannan NMKY:stä kotivoiton tuloksella 89-79 (43-43).
LrNMKY hiosti kotkalaisia kaksi ensimmäistä jaksoa, mutta kolmannella vieraat putosivat kyydistä KTP:n vietyä jakson 23-6. Kotijohto kasvoi viimeisellä neljänneksellä 20 pisteeseen eikä vieraiden kiri kantanut loppunumeroita lähemmäs.
Steve Smith heitti KTP:lle 26 pistettä, Pasi Heinonen 18 ja Damon Williams 17.
LrNMKY:n teho keskittyi vierasvahvistuksiin, kun HL Coleman teki 27 pistettä, Demetrius Brown 21 ja Chananan Colman 16.
Sarjaa johtava Namika Lahti säilytti kahden voiton eron perässä tuleviin haettuaan Helsingistä vierasvoiton ToPosta 70-58 (33-28) -lukemin.
ToPo sai puolustuksensa pitämään niin, että Namika Lahti pääsi 40 pisteeseen vasta kolmannen jakson puolivälissä. Viimeisellä jaksolla alkoi puolestaan lahtelaisten puolustuspeli toimia ja ToPon korinteko hyytyä niin, että ToPo teki viimeisen kahdeksan minuutin aikana vain kolme pistettä. Näin Namikalla oli helppo työ kääntää peli voitokseen.
Vähäkorisessa pelissä nousi Bilal Abdullah Namika Lahden tehokkaimmaksi 13 pisteellä. Teemu Laine heitti 12 pistettä.
Isaac Spencer teki ToPolle 19 ja James Allen kymmenen pistettä.
Tampereen Pyrintö nousi sarjataulukossa tasapisteisiin ToPon ja Team Componentan kanssa voitettuaan kotonaan FoKoPon 90-86 (37-46).
FoKoPo karkasi kolmannella neljänneksellä jo 17 pisteen johtoon 56-39 -tilanteessa, mutta kuusi minuuttia myöhemmin Pyrintö johti 60-59 ja piti johtonsa täpärästi loppuun asti.
Pyrintö oli vahvempi korin alla ja FoKoPon murheita lisäsivät vapaaheittoviivalta missatut 18 pistettä.
Antero Lehto nousi ottelun korikunkuksi 26 pisteellä. Antti Nikkilä nosteli 14 pistettä.
Pyrinnössä kolme kautta sitten pelannut FoKoPon uusi yhdysvaltalaissentteri Uka Agbai aloitti forssalaisjoukkueessa 23 pisteen ja 13 levypallon tehoilla. Mikko Jalonen heitti 17 pistettä.
Team Componenta kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa, kun Korihait vei Karkkilasta voiton Uuteenkaupunkiin 88-72 (55-34) -tuloksella.
Korihait johti peliä koko ajan ja karkasi viimeisen neljänneksen alussa parhaimmillaan 27 pisteen päähän.
Componenta oli tehokkaampi korin tuntumassa, mutta Korihait ratkaisi voittonsa mainiolla kaukoheittopelillä upotettuaan 16 kolmen pisteen koria 52 prosentin tarkkuudella.
Bojan Sarcevic ja Alain Laroche heittivät kumpikin voittajille 19 pistettä.
Vain kahdeksan miehen kokoonpanolla pelanneesta Karkkilasta pääsivät yli kymmenen pisteen Frank Richards 26:lla ja Clifton Jones 12 pisteellä.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.