Korpivaaran Teneriffalle kyytiä sarjajohtajalta

20.12.2010 Espanjan kakkosliiga Liga Femenina 2:n A-lohkon kärkikamppailu ei sujunut käsikirjoituksen mukaan, kun Heta Korpivaaran Aguere Teneriffa sai kyytiä lohkoykkönen Valbusendalta tylysti 69-89 (33-37).

Heta Korpivaara on kuulunut syyskaudella Espanjan Liga Femenina 2:n tehokkaimpiin pelaajiin.

Laura Saarinen on urakoinut ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan 2,5 pistettä ja 2,6 levypalloa ottelua kohden. Kuvat: Tomi Kaminen ja Tuomas Venhola.

Korpivaaran Aguere sinnitteli Jetaime Brownin vahvan pelin ansiosta vain neljän pisteen päässä lohkojohtaja Valbusendasta lauantain kamppailussa, mutta vierasjoukkue karkasi isänniltä kolmannelta jaksolla, joka päättyi Valbusendan hyväksi 16-28. Päätösjaksolla Valbusenda keskittyi voiton varmisteluun ja vei ottelun 69-89 (33-37).

Heta Korpivaara urakoi kärkiottelussa täydet 40 minuuttia, mutta jäi Valbusendan täsmäpuolustuksessa ahtaalle. Korpivaaralle merkittiin kahdeksan pistettä (kakkoset 3/7, kolmoset 0/5, vapaaheitot 2/2), viisi levypalloa, yksi riisto, neljä menetystä sekä yksi virhe.

Agueren kaikki kaikessa oli Jetaime Brown (24/12/4 riistoa). Valbusendan pistetehtailusta suurimman vastuun kantoivat Lidia Gesteira Fernandez (31/1/3 riistoa) ja Aitana Cuevas Mediavilla (22/9).

Aguere Teneriffa jakaa joulutauolle lähdettäessä Liga Femenina 2:n A-lohkon kakkossijan Bembimbren kanssa yhdeksällä voitolla ja kahdella tappiolla. Valbusenda johtaa lohkoa kymmenellä voitolla ja yhdellä tappiolla.

Korpivaara on kuulunut syyskaudella liigan tehokkaimpiin pelaajiin mättämällä 11 ottelussa 18,7 pistettä, 7,0 levypalloa, 1,7 riistoa ja 1,4 syöttöä 39,1 minuutissa ottelua kohden. Korpivaara on upottanut kakkosensa 53,6%, kolmosensa 34,2% ja vapaaheittonsa 86,8% tarkkuudella.

Marburg tyly vieras Frankfurtissa

Jenni Muurisen ja Laura Saarisen Rhein-Main Baskets päätti syyskautensa tappiollisesti Saksan Bundesliigassa, kun liigakärki Marburg haki Frankfurtista tylyn 66-91 (32-50)-voiton.

Kotijoukkue jaksoi sinnitellä Marburgin tahdissa vajaan kymmenminuuttisen. Marburg repäisi 13-14-tilanteesta 9-0-jakson ja porhalsi avausjaksolla parhaimmillaan 17-43-johtoon. Toisella puoliajalla Marburg peluutti koko rotaatiotaan ja piti eron helpohkosti yli 20 pisteessä.

Muurinen puuttui Rhein-Main Basketsin kokoonpanosta, ja Laura Saarinen pelasi 14 minuuttia saldonaan kolme kahden pisteen heittoyritystä, kaksi levypalloa, yksi blokki sekä kaksi virhettä. Svenja Greunke nakutteli kotijoukkueelle 19 pistettä. Tilastojen valossa Marburgista onnistuivat parhaiten Shenita Landry (16/10/3 blokkia) ja Amanda Davidson (13/1/6 syöttöä).

Rhein-Main Baskets lähtee joulutauolle Bundesliigan jaetulta 8. sijalta neljällä voitolla ja yhdeksällä tappiolla. Jenni Muurinen urakoi syyskauden keskiarvoikseen 11,5 pistettä, 4,9 levypalloa, 1,5 syöttöä ja 1,1 riistoa 25,5 minuutissa ottelua kohden, ja Saarinen 2,5 pistettä ja 2,6 levypalloa 10,4 minuutissa ottelua kohden.

Henna Salomaan Chemcats Chemnitzin joulutauko alkoi aikaisessa, kun joukkueen peli Hallea vastaan peruttiin viime tingassa Saksan kaoottisen lumitilanteen johdosta. Chemcats majailee parhaillaan Bundesliigan 10. sijalla kolmella voitolla ja yhdeksällä tappiolla. Salomaa on viimeistellyt ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan 5,8 pistettä 15,1 minuutissa ottelua kohden.

Koposen Umeå tipahti 08:n kyydistä

Henna Koposen Umeå Comets tipahti kotikentällään 08 Stockholm Human Rightsin kyydistä Ruotsin Damliganin viikonlopun kierroksen toisen jakson alkuminuuteilla. Umeå sinnitteli avauskymmenminuuttisen päätteeksi seitsemän pisteen päässä tilanteessa 20-27, mutta 08 vei toisen kymmenen minuutin jakson 25-10 ja koko ottelun selkeästi 53-81 (32-52).

Ainoat pelaajat, jotka kykenivät vastaamaan 08:n pyöritykseen, olivat Umeån Henna Koponen ja Katie Mackey. Mackey tyylitteli 16 pistettä, 10 levypalloa ja viisi korisyöttöä, ja sai tukea Koposelta, joka nakutteli 26 minuutissa 14 pistettä (kakkoset 6/12, vapaaheitot 2/2), neljä levypalloa, kaksi menetystä ja neljä virhettä.

Voittajien tehokkaimmat olivat Nathalie Fontaine (16/9) ja Farhiya Abdi (13/9).

Umeå Comets on hävinnyt syyskauden kaikki 13 otteluaan ja jatkaa Damliganin jumbosijalla. Koponen on pelannut 13 ottelua tehokkaasti 12,2 pisteen, 7,8 levypallon ja 1,3 korisyötön keskiarvoilla.

 
10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

27.6.2025 20:36 Suomalaiset ulkomailla

Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München Saksan Bundesliigan mestaruuteen

Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

25.6.2025 14:24 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella vahva kausi putoamisesta huolimatta – ”Pystyin pelaamaan hyvällä tasolla"

Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.

Näytä lisää vastaavia