Korpivaaran ennätys kantoi Seton Hallin voittoon

23.1.2007 Maajoukkuelaituri Heta Korpivaara katkaisi yliopistonsa Seton Hallin viiden ottelun mittaisen tappioputken heittämällä 26 pistettä Seton Hallin voittaessa Cincinnatin tiukasti pisteellä 58-57. Yliopistouran piste-ennätyksen kruunasi Korpivaaran repimät kymmenen levypalloa. Seuraavassa myös muita ennätyspitoisia suomalaissähkeitä Yhdysvalloista.

Korpivaara vastasi Cincinnati-ottelussa joukkueensa viimeisistä kolmesta pisteestä, joista viimeinen syntyi vapaaheittoviivalta 17 sekuntia ennen loppua. Korpivaara loisti läpi ottelun (heitot 12/20) pelaten yhteensä 37 minuuttia. Hän tehtaili nyt kolmannen kerran yliopistouransa aikana tuplalukemat.

Suomalaislaituri on joukkueensa toiseksi tehokkain pelaaja. Pelaamassaan 18 ottelussa Korpivaara on kirjauttanut keskimäärin 10,8 pistettä ja 3,9 levypalloa. Vastuuta Tapiolan Hongan kasvatti on saanut keskimäärin 27,1 minuuttia ottelua kohden. Seton Hallin voittosuhde on 10-8.

Sarion käsi käy kuumana

Binghamtonin suomalaiskaksikko Laura Sario-Juta Jahilo on hakenut kaudella kuusi voittoa ja kärsinyt 12 tappiota. Sario on kantanut suurta taakkaa Binghamptonin pistetehtailusta läpi koko tammikuun. Jahilo on puolestaan noussut esiin levypallopelissä.

Sario on loukkaantumisensa jälkeen ollut mukana 13 ottelussa, joissa pisteitä on syntynyt 13,8 ja levypalloja 4,7 ottelua kohden. Vastuuta tulee mukavasti 33,4 minuuttia ottelua kohden. Sarion nousukunnosta ja tärkeydestä kertoo se, että tammikuun kuudesta ottelussa viidessä Sario on ollut joukkueensa paras pistenainen.

Juta Jahilo puolestaan on aloittanut kaikki ottelut yhtä lukuun ottamatta. Peliaikaa on kertynyt keskimäärin 23,1 minuuttia ottelua kohden. Pistesarakkeeseen Jahilo kirjauttaa keskimäärin 4,6 pistettä ja hakee levypalloja 6,2 ottelukohtaisella keskiarvolla.

Riikka Terävän Oakland rallatteli tuoreimmassa koitoksessaan selvään voittoon Southern Utahista luvuin 83-36. Terävä teki tarkkaa työtä joukkueen aloitusviisikossa heittäen kaikki heittonsa sisään. Saldoksi kertyi kahdeksan pistettä ja kolme koriin johtanutta syöttöä 24 minuutissa. Oaklandin voittoputki on nyt neljän ottelun mittainen.

Terävä on aloittanut jokaisen pelaamastaan 15 ottelusta saaden vastuuta keskimäärin 24,9 minuuttia ottelua kohden. Pisteitä on syntynyt keskimäärin 4,3 ja levypalloja tarttunut näppeihin 2,9 ottelua kohden, joiden lisäksi Terävä on jaellut 2,6 syöttöä.

Voitto-ottelussa Valparaisoa vastaan Terävä heitti kauden korkeimman pistemääränsä, kymmenen pistettä, ollen silloinkin erehtymätön heitoissaan. UMKC-pelissä Terävä puolestaan kaapi kahdeksan levypalloa, joka on hänen henkilökohtainen ennätyksensä. 

Poundsille yliopistouran piste-ennätys

Dionne Pounds edustama Lamar on pelannut voittosuhteella 8-10. Pounds on noussut joukkueensa parhaaksi pisteidentekijäksi 14,4 pisteen keskiarvolla. Minuutteja KTP-kasvatille on kertynyt 24,4 ottelua kohden.

Poundsin paras peli tähän mennessä on ollut ottelu Sam Houston Statea vastaan, jossa 26 minuutissa suomalainen heitti piste-ennätyksensä 26 pistettä. Tilastoihin kirjattiin peräti kuusi onnistunutta kolmen pisteen heittoa sekä viisi koriin johtanutta syöttöä.

Tiina Sten jatkaa vahvasti St. John'sin yliopistoparketilla. Viime ottelussa syntyi tehot 14 pistettä ja kaksi levypalloa 35 peliminuutissa. Notre Dame voitti St. John'sin kuitenkin selvästi 83-65.

Tappion myötä St. John'sin voittosuhde ei ole mairitteleva 5-11. Turun Riennon kasvatti Sten on aloittanut kaikki 16 otteluaan ja tehtaillut keskimäärin 13,1 pistettä sekä hakenut 5,3 levypalloa ottelua kohden pelaten keskimäärin 33,2 minuuttia.

Pikkusisko Minna Stenin opinahjo Long Island puolestaan porskuttaa voittosuhteella 15-5. Nuorempi Sten on pelannut 11 ottelussa keskimäärin 7,7 minuuttia. Pisteitä hän on heittänyt keskimäärin 4,2 ja hakenut levypalloja 1,3 ottelua kohden.

Lyhyesti

Eva Mäkelän yliopiston Florida Internationalin voittosuhde on tällä hetkellä 10-8. Mäkelä on pelannut 12 ottelussa keskimäärin 26,3 minuuttia. Pisteitä on syntynyt keskimäärin kuusi ottelua kohden ja levypalloja keskimäärin 2,8.

Maija Lähteen ja Kira Kojolan St.Mary’s College on saavuttanut kahdeksan voittoa ja kärsinyt kymmenen tappiota. Lähde saa vastuuta 26,6 minuuttia ottelua kohden heittäen keskimäärin 9,8 pistettä. Levypalloja suomalainen hakee 5,9 ottelua kohden. Kojola pääsee kentälle keskimäärin 11,3 minuutiksi ottelua kohden ja pisteitä syntyy keskiarvolla 2,9.

Lappeenrannan Catzin kasvatti Joanna Pekosen opinahjo Coastal Carolina etenee voittosuhteella 11-6. Pekonen on hankkinut kokemusta yliopistokentiltä 8,8 minuuttia ottelua kohden heittäen keskimäärin 1,2 pistettä ja ottaen 2,2 levypalloa.

Viimeistä kauttaan Texas-El Pasossa pelaava Jonna Launiainen on pelannut 13 ottelua 1,8 pisteen ja 1,1 syötön keskiarvoilla, jotka hän on koonnut 8,8 minuutin peliajalla. Texas-El Paso on voittanut 18 ottelustaan peräti 15.

Erica Latimer on kovassa UCLA:n yliopistossa pelannut 21 ottelussa keskimäärin 10,5 minuuttia. Tilastoihin on kirjattu keskimäärin kolme pistettä ja yksi levypallo ottelua kohden. UCLA:n voittosuhde on 10-11.

Sanna Helenius on kirjauttanut 13 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 2,8 pistettä pelaten 8,5 minuuttia ottelua kohden. Valparaiso on voittanut kymmenen ottelua ja kärsinyt tappion kahdeksassa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/pelaajat_usa_ssa/
 
12.8.2025 15:44 Susijengi

Hanno Möttölä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon

Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.

7.8.2025 18:39 Susijengi

Edon Maxhuni Gravelines-Dunkerquen takalinjoille

Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.

7.8.2025 14:08 Susijengi

Sasu Salin palaa Espanjaan, uusi osoite Estudiantes

Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

Näytä lisää vastaavia