12.4.2013 Korisliigan runkosarjanelonen Tampereen Pyrinnön sekä viidennen sijan napanneen Kauhajoen Karhun kohtaamiset ovat tällä kaudella olleet kiihkeitä ja tasaisia. Karhun prässäävä, aktiivinen pelityyli on aiheuttanut menestykseen tottuneille tamperelaisille hankaluuksia, mutta Pyrinnön leirissä uskotaan, että omat, tutut täsmäaseet purevat pohjanmaalaisiin.
LaMonte Ulmerin Pyrintö ottaa puolivälierissä mittaa..
..Jussi Eskolasta ja aggressiivisesta Kauhajoen Karhusta.
Karhulla on käytössään kolme amerikkalaista korinaluspelaajaa, Tremaine Ford (kuvassa) on ollut viime aikoina vireessä.
Pyrinnön dynamo Damon Williams kuuluttaa omiltaan kurinalaisuutta. Kuva: Tytti Nuoramo & Kai Kilappa.
Pyrintö on juuri saanut päätökseen uuden aikakautensa ensimmäisen runkosarjakauden Pieti Poikolan nelivuotiskauden, joka toi muassaan kaksi Suomen mestaruutta, päätyttyä.
Pyrinnön päävalmentaja Ville Tuominen, 31, on ajanut ensimmäisellä päävalmentajakaudellaan joukkueeseensa lähes tyystin uuden pelikirjan. Tuomisen kuviot ovat toteutuneet mallikkaasti, sillä runkosarjan neljännen sijan saavuttamisen lisäksi Pyrintö juhli helmikuussa LiigaCupin mestaruutta ja eteni EuroChallengessa parin heiton päähän paikasta 16 parhaan joukossa.
– Hektinen kausihan tämä on ollut. Jos olen laskenut oikein, me olemme pelanneet 52 virallista ottelua tähän asti. Ylä- ja alamäkiä on ollut, ulkomailla on käyty ja cupiakin siinä välissä pelattu, mutta paketti on kasassa ja olemme varmasti sunnuntaina valmiit pelaamaan, Tuominen summailee.
Karhu ja Pyrintö ovat tällä kaudella ottaneet mittaa toisistaan viisi kertaa. Karhu voitti joukkueen neljästä runkosarjakohtaamisesta kolme, mutta LiigaCupin välierässä tamperelaiset hakivat viiden pisteen voiton pohjanmaalaisista.
Pyrinnön leirissä kunnioitus Karhua kohtaan on korkealla, ja pohjanmaalaisten aseet tunnetaan läpikotaisin.
– Yksikään joukkue ei tässä liigassa pelaa niin kovaa kuin Kauhajoen Karhu. Meidän on yritettävä vastata heidän energiaansa. Emme varmasti voita heitä juoksukilpailussa, ja sitäkin tärkeämpää on, että pelaamme yhdessä, liigan syöttökuningas Damon Williams arvioi.
– Kuten valmentajakollegani Ilpo Rantanen totesi, puolustuksemme toimii kyllä hyvin, jos ehdimme sinne asti, Tuominen täydentää osoittaen Williamsin tavoin kunniaa Karhun aggressiiviselle pelityylille.
– Hyökkäyspäässä meidän on otettava hyviä valintoja ja pelattava maltilla. Emme saa päästää Karhua juoksemaan.
Vaikka Pyrinnön ja Karhun keskinäiset ottelut ovat tällä kaudella menneet Karhun hyväksi 3-2, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara toppuuttelee innokkaimpia.
– Niistä peleistä ei voi vetää johtopäätöksiä. Olemme onnistuneet tällä kaudella hyvin Pyrintöä vastaan, mutta pudotuspelit ovat taas ihan oma maailmansa, Tammivaara huomauttaa.
Karhu pelaa kuluvalla kaudella pudotuspelejä kolmatta kertaa pääsarjahistoriansa aikana. Viimeisenä kahtena keväänä Karhu on tipahtanut puolivälierävaiheessa. Nyt pohjanmaalaisten tavoitteet ovat mitalipeleissä.
– Joukkue on hyvässä kunnossa ja Pyrintö on huippujoukkue, joka sytyttää aina. Olemme valmiit tähän haasteeseen, lupaa Tammivaara.
Tammivaaralla on käytössään tasainen ja tasaväkinen pelaajarotaatio, sekä lisäksi ässä hihassa: Karhun vahvuuteen kuuluu neljä amerikkalaisvahvistusta, joista Tremaine Ford, J’Nathan Bullock ja Haminn Quaintance kärkkyvät paikkaa pelaavasta kokoonpanosta. Neljäs amerikkalaispelaaja Giordan Watson vastaa Ilkka Vuoren kanssa joukkueen pelinjohdosta.
– Meillä on olemassa selkeä järjestelmä, jonka mukaan peluutamme amerikkalaispelaajia, Tammivaara linjaa.
Kiihkeää puolivälieräsarjaa ennakoi myös Karhun nuoreen kaartiin kuuluva takamies Niko Mattila, Tampereen Pyrinnön kasvatti.
– Hienoa päästä pelaamaan vanhan kotiyleisön eteen. Sarjassa tulee varmasti olemaan latausta, ja etenkin minulle vanhana pyrintöläisenä.
Pyrintö
Karhu
* Vain kolme amerikkalaispelaajaa saa olla kokoonpanossa yhtäaikaa
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.