Korisliiga-ikoni Ville Kaunisto valittiin eduskuntaan

15.4.2019 13:13 Korisliigan Kouvoja edustava kaksinkertainen Suomen mestari ja kesällä 2015 Susijengiä Ranskan EM-kisoissa edustanut kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Ville Kaunisto, 37, valittiin Kaakkois-Suomen vaalipiiristä eduskuntaan. Kokoomuksen riveihin kuuluva Kaunisto keräsi eduskuntavaaleissa 3753 ääntä.

Kaksinkertainen Suomen mestari, liigan MVP-pystilläkin palkittu Ville Kaunisto valittiin eduskuntaan.

Paraikaa 12. kauttaan Korisliigassa pelaava ja puolivälieräsarjaan Tampereen Pyrintöä vastaan valmistautuva Kaunisto aloitti pääsarjauransa turkulaisessa Piilosetissa 1999-2000 ja siirtyi ykkösdivarin kautta kaudeksi 2001-02 Salon Vilppaaseen.

Kouvolalaisessa Kouvoissa Kaunisto on tahkonnut jo kymmenen kautta (2002-04, 2009-11 ja 2013-) saaliinaan Korisliigan arvokkaimman pelaajan palkinto 2011, kehittyneimmän pelaajan palkinto 2004 sekä vuosien 2004 ja 2016 Suomen mestaruudet, SM-pronssi 2010 sekä cupin hopeaa 2004. Lisäksi Kaunisto juhli Suomen cupin mestaruutta Piilosetin kanssa vuonna 2000.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kaunisto on ammattilaisuransa aikana pelannut menestyksekkäästi myös kansainvälisillä kentillä. Ammattilaispolku vei Kauniston niin Espanjaan (2006-09), Italiaan (2005-06), Sveitsiin (2004-05, 2008-09) kuin Ranskaankin (2005-06, 2011-14), missä Kaunisto valittiin NM1-liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi 2012 ja 2013.

Suomen nuorisomaajoukkueissa Kaunisto pelasi 45 ottelua. Kaunisto debytoi Susijengissä joulukuussa 2003, mutta pelasi varsinaisen maajoukkueuransa vuosina 2012-15. 41 A-maaottelun ura huipentui syyskesällä 2015, jolloin Kaunisto valittiin Ranskan Montpellierissä ja Lillessä EM-kisoja pelanneeseen Susijengiin.

Kaunisto (vas.) edusti Suomen Susijengiä EM-kisoissa 2015 Ranskassa. Kuvat: Ville Vuorinen. 

Kauniston poliittinen ura alkoi 2017, jolloin hänet valittiin Kouvolan kunnanvaltuustoon. Syksyllä 2018 Kaunisto valmistui kansainvälisen koripalloliiton FIBA Time Out -koulutusohjelmasta, joka tarjosi peliuransa päättymistä lähestyville huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

Kauniston lisäksi pitkäaikaisista koripallovaikuttajista joensuulainen Timo Elo (kok) keräsi Savo-Karjalan vaalipiirissä 2370 ääntä ja on varalla eduskuntaan. Elo on toiminut Koripalloliiton monivuotisena liittovaltuuston puheenjohtajana ja jäsenenä. Hänelle on myönnetty Koripalloliiton puolella kultainen ansiomerkki sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta liikunnan ja urheilun kultainen ansioristi.

Henkilöt

 
27.2.2024 18:11 Susijengi

Jacob Grandison loppukaudeksi Salon Vilppaaseen

Susijengin MM-kisamiehistöön viime kesän Okinawan kisoissa kuulunut suomalais-yhdysvaltainen Jacob Grandison, 25, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Korisliigan ylempää loppusarjaa pelaavan Salon Vilppaan kanssa. Pitkän NCAA-uran pelannut 198-senttinen Grandison aloitti ammattilaisuransa talvella Espanjan kakkosliigan Menorcassa.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

12.9.2023 08:22 Susijengi

Roope Ahosen koripalloura päätökseen

Kahdesti Susijengiä EM-kisoissa (2013, 2015) edustanut Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 33, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. 187-senttisen Ahosen ansioluetteloon kuuluvat mm. Espanjan kakkosliigan ja Espanjan kakkoscupin mestaruudet, kahdeksan kautta Korisliigaa ja kahdeksan kautta ammattilaisena ulkomailla.

3.9.2023 04:33 Susijengi

Henri Kantonen jatkaa Karhu Basketissa

Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 198 cm ja 26 vuotta, jatkaa uraansa Karhu Basketissa. Viime kaudella Karhun Korisliigan hopealle ja FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon johdattaneen Kantosen ja Karhun sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka on voimassa tammikuuhun asti.

15.8.2023 16:12 Susijengi

Shawn Hopkins vahvistaa Karhu Basketia

Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä ja viime keväänä FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon edennyt Karhu Basket on jatkanut aktiivisena siirtomarkkinoilla. Tuoreimpana kiinnityksenään kauhajokiset hankkivat riveihinsä viime kauden Romaniassa pelanneen 195-senttisen ja 28-vuotiaan Susijengi-laituri Shawn Hopkinsin.

8.8.2023 09:06 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Karhu Basketia

Erinomaisen kevään Romaniassa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin vakiokasvo Topias Palmi, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Korisliigaan ja FIBA Mestareiden Liigan karsintaan valmistautuvan Karhu Basketin kanssa. Lisäksi Karhu Basket on allekirjoittanut kaksivuotisen pelaajasopimuksen 203-senttisen Chris Brandonin kanssa.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

4.7.2023 13:55 Korisliiga

Salon Vilpas vahvistuu Luukas Vaaralla

Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä Salon Vilpas kaappasi korinsa alle kärkipään suomalaisjärkäleen. Susijengi Rising Stars -kokoonpanossa erinomaisia otteita esittänyt 207-senttinen ja 22-vuotias Lahti Basketball -kasvatti Luukas Vaara siirtyy salolaisjoukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella.

28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

Näytä lisää vastaavia