28.9.2016 Salon Vilpas keräsi viime keväänä jalkeille kenties seurahistoriansa parhaan joukkueen ja kävi parin minuutin päässä sittemmin mestaruuden voittaneen Kouvojen kaatamisesta puolivälierissä. Koripalloinnostus Salossa on valtava, mutta haasteitakin löytyy – täysin uudistuneen joukkueen koheesio tulee viemään aikaa.
Okko Järvi on ainoa viime kaudesta jatkava Vilppaan rotaatiopelaaja.
Susijengi-konkari Mikko Koivisto tuo Saloon kokemusta, heittovoimaa ja joukkuepelaamista.
Matias Ojala on Vilppaan ison miehistön "liima".
Uusi mies Vilppaan viikinkipurren peräsimessä on Joonas Iisalo. Kuvat: Francois Perthuis, Ville Vuorinen, Erkki Hautaviita & Tuomas Venhola.
Päävalmentaja Mikko Tupamäen rakentama palapeli alkoi viimein loksahdella valmiiksi hänen viidennellä päävalmentajakaudellaan. Sherman Gay saapui joukkueen korin alle, Alex Vaenerberg värvättiin Tampereelta Doug Wigginsin huilauttajaksi ja faniryhmä Vilpas Ultras kasvoi hetkessä Korisliigan äänekkäimmäksi. Vilppaalla oli käytössään kaikki ainekset pelata jopa mestaruudesta, ja puolivälierätappio Kouvoja vastaan oli raskas isku hurmokseen päässeelle joukkueelle.
Vilppaan paletti on yhtä pelaajaa lukuun ottamatta uudistunut lähes kokonaan.
Juuri ennen kauden alkua joukkue vahvistui Susijengi-veteraani Mikko Koivistolla, joka hakee uutta pelivirettä kahden vaivojen ja seuravaihdosten rikkoman kauden jälkeen. Koivisto tuo Vilppaaseen kansainvälisen tason kaukoheittäjän ja korkeaa koripallo-ÄO:ta.
Likaisen työn tekijät Matias Ojala ja Michael Pounds hankittiin kesällä Saloon korvaamaan elämänsä kauden pelannut Juho Nenonen. Molemmilta odotetaan merkittävää roolia Vilppaan paletissa ja kumpikin on joukkueen uuden valmentajan näköinen joukkue.
Vilppaan viikinkipurteen on kavunnut myös useampi potentiaalinen läpimurtopelaaja. Henri Niemistö on korintekijä korkeamman armosta, joka hakee uutta nostetta lähes koko viime kauden kestäneen loukkaantumisen jälkeen. Ennakkoluulottomasti harjoitusottelussa pelannut pelirakentaja Aatu Kivimäki, heittäjänä divaritasolla tuikkinut Topias Kuukkanen sekä Kaarinassa kannuksensa hankkinut nuorten maajoukkuemies Riku ”Baby-VilleMäkäläinen” Laine kannattaa myös ottaa seurantaan.
Täysin uusia pelaajia Salossa ovat myös joukkueen amerikkalaisvahvistukset: korinaluspelaaja Al’lonzo Coleman ja Tiel Daniels, laituri Desmond Williams ja pelinrakentaja Juwan Staten.
Jos pikatiet ja ilmasillat ovat kesän aikana johtaneet Saloon, virta on ollut kova myös poispäin. Sherman Gay ja Monyea Pratt lähtivät Kotkaan, joiden lisäksi takamiesvirtuoosi Doug Wiggins ja korinalusduunari Austin Dufault ovat jättäneet Suomen taakseen.
Alex Vaenerberg otti suunnakseen Helsingin ja Seagullsin, väläyksiä potentiaalistaan esittänyt Ville Hänninen suuntasi Kaarinaan. Joukkueen puolustuspelin ilmentymäksi noussut Ilmari Kallio lähti Oulun NMKY:hyn ja viime kauden joukkueen sielu, Juho Nenonen, jatkoi uraansa Argentiinassa. Viime kauden rotaatiopelaajista jäljellä on enää 20-vuotiaiden miesten maajoukkueessakin esiintynyt fyysinen heittäjä Okko Järvi.
Pitkän päivätyön Salossa tehnyt Mikko Tupamäki jättää seuraajalleen, viime kaudet Bisonsissa ja FoKoPossa valmentaneelle loviisalaislähtöiselle Joonas Iisalolle, siistissä kunnossa olevan talon.
Kevään 2016 Vilpas-ilmiön jälkeen Salossa odotetaan alkavaa kautta valtavan innostuksen vallassa. Taktisesti valveutuneella, tulisieluisella Iisalolla on käytössään kunnioitusta herättävä pelaaja-arsenaali, josta on hyvä rakentaa. Iisalon apuna toimii Toni Nyman.
Vielä pari vuotta sitten Henri Niemistöstä puhuttiin potentiaalisena Euroliiga-pelaajana. Pohjattomalla itseluottamuksella varustetulla korintekijällä on ollut kehno onni loukkaantumisten kanssa, mutta 20-vuotiaana hänellä on edelleen kaikki aseet nousta luontaiselle paikalleen skoraajan tontilla. Oma kysymyksensä on, pysyykö Niemistö terveenä ja löytääkö hän rotaatiominuuttinsa kahden muun kovan heittäjän, Mikko Koiviston ja Okko Järven, takana.
Aatu Kivimäki on pelannut itsensä salolaisyleisön uudeksi lemmikiksi kolhuja kaihtamattomalla, rohkealla pelillään. Korisliigassa minuutit eivät tule ilmaiseksi, mutta Kivimäki on valmentajansa näköinen pelaaja, joka saattaa hyvinkin käydä energiaa penkiltä tuovaksi pelinrakentajan huilauttajaksi.
Periaatteessa Vilppaalla on kaikki kohdallaan. On heittovoimaa (Koivisto, Järvi, Niemistö, Kuukkanen), on puolustuksen työmyyriä (Pounds, Ojala). On kokemusta (Koivisto, Pounds, Ojala), on lunastamatonta potentiaalia (Niemistö, Kivimäki, Kuukkanen, Laine).
Suurin kysymys tässä vaiheessa kautta on kuitenkin ulkomaalaispelaajien tilanne. Salolaisjoukkueilla on ollut tapana kierrättää ulkomaanapujaan pitkälle kevättalvelle, eikä ruletti näytä vielä pysähtyneen täysosumiin. Kotimainen roolipelaajakasti on Suomen parhaimmistoa, mutta Vilppaan on löydettävä uusi Wiggins tai Gay.
On myös selvää, että uuden valmentajan ja lähes täysin uudistuneen joukkueen yhdistelmä on haastava, ja oppirahoja on maksettava. Paperilla Vilpas on jopa mitalipelikelpoinen joukkue, mutta ennen oikean vaihteen löytymistä luvassa voi olla kompastelua ja identiteettiongelmia.
# | Nimi | Pituus | Syntynyt | Pelipaikka | Kasvattajaseura |
3 | STATEN Juwan | 185 | 21.5.1992 | 1 | West Virginia (USA) |
4 | KOIVISTO Mikko | 194 | 18.4.1987 | 1, 2 | Pussihukat, Vantaa |
8 | POUNDS Michael | 189 | 15.9.1988 | 1, 2 | KTP, Kotka |
9 | OJALA Matias | 197 | 20.7.1989 | 4 | JKS, Järvenpää |
10 | RÄKKÖLÄINEN Jesse | 187 | 31.8.1997 | 2 | Salon Vilpas |
12 | KIVIMÄKI Aatu | 184 | 8.6.1997 | 1 | Karkkilan Urheilijat |
14 | JÄRVI Okko | 192 | 12.1.1996 | 2 | Tapiolan Honka |
15 | DANIELS Tiel | 201 | 24.6.1992 | 5 | Colorado State (USA) |
21 | LAINE Riku | 197 | 14.5.1997 | 3, 4 | Ura Basket, Kaarina |
23 | KUUKKANEN Topias | 187 | 6.3.1992 | 2 | HoNsU, Jyväskylä |
24 | WILLIAMS Desmond | 196 | 12.12.1991 | 3 | Southern Connecticut (USA) |
32 | NIEMISTÖ Henri | 195 | 4.4.1996 | 2, 3 | ToPo Juniorit |
34 | COLEMAN Al’lonzo | 201 | 10.3.1989 | 4, 5 | Presbyterian (USA) |
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.