1.10.2016 Helsinki Seagulls ylsi historiansa toisella pääsarjakaudella mitalipeleihin haalari yllä ja hartiavoimin ja nousi vierasvoiton päähän finaalipaikasta. Helsinkiläisen koripalloyleisön verrattain onnistuneesti puolelleen voittanut Seagulls jatkaa nyt historiansa kirjoittamista vahvoista asetelmista, joihin se viime keväänä kaivautui.

Carl Lindbom on jälleen vahvassa roolissa Seagullsin lentäessä kohti mitalipelejä.

Jason Conleyn pudotuspelit jäivät kesken loukkaantumisen johdosta.

Historiallisiin saavutuksiin yltäneen '99-maajoukkueen Ricky Waxlax vahvistaa Gullsia kolmivuotisella sopimuksella.

Mikko Larkas jatkaa uraansa Gullsin päävalmentajana. Kuvat: Francois Perthuis & Ville Vuorinen.
Helsinkiläisjoukkueen parhaat aseet viime runkosarjakaudella olivat puolustuspään intensiteetti, kevään mittaan parantunut peli-ilme sekä Töölön Kisahalli. Vielä runkosarjavaiheessa joukkueelta ei ollut lupa odottaa ihmeitä, mutta ”lokkiparven” tahtotila kasvoi käsin kosketeltavaksi puolivälierissä, joissa Karhu kaatui ratkaisevassa ottelussa kotikentällään. Välierissä uskomatonta tahtoa uhkunut Gulls oli lähellä kaataa Tampereen Pyrinnön, vaikka pelasi vain kahdella ulkomaalaispelaajalla.
Seagulls lähtee kauteen kolmella ulkomaalaispelaajalla, joista uusia tuttavuuksia ovat 206-senttinen Devonte Upson ja 193-senttinen Raymond Cowels III. Kolmantena ulkomaalaispelaajana jatkaa joukkueen isähahmo ja alati vaarallinen korintekijä Jason ”Coop” Conley.
Alex Vaenerberg osoitti arvonsa kakkospelinrakentajan tontilla viime kaudella Salon Vilppaassa. Raholan Pyrkivä tuo myös Gullsissa arvokkaan lisän vaihtopenkiltä käsin. Atleettinen, ’99 syntynyt nuorten maajoukkuemies Ricky Waxlax näyttänee liigassa potentiaaliaan väläyksittäin.
Viime kaudesta tutuista pelaajista Conleyn lisäksi jatkavat viinin lailla kypsynyt Timi Heinonen, puolustuksen puurtaja Antti ”Jumppa” Niskanen, kovalla itseluottamuksella pelaava luottopelinrakentaja Antto Nikkarinen sekä heittäjä-ässä Carl Lindbom.
Hyviksi hankinnoiksi osoittautuneet amerikkalaiset Terrence Watson ja James Sinclair eivät jatka Helsingissä. Seagullsin muu hävikki on lähtöisin duunarijaostosta, suurimpia minuutteja nauttineista pelaajista poissa ovat Lauri Toivonen ja Jarkko Kyllönen.
Neljännelle kaudelleen Seagullsissa jatkaa Susijengin valmennusrinkiin nostettu Mikko Larkas, joka on kehittynyt Gulls-aikanaan valmentajana harppauksin. Viime kaudella Larkas reagoi terävästi ottelutapahtumiin, peluutti miehistöään järkevästi ja pystyi tekemään joukkueestaan paremman pitkien pudotuspelisarjojen edetessä. Larkaksen apuna toimii taktisista avuistaan kehuttu Petri Velling.
Toissa kaudella Gullsin kotimaisena tähtenä tuikkineella Carl Lindbomilla oli viime kaudella käynnistymisvaikeuksia oppia pelaamaan samalla pelipaikalla Timo Heinosen kanssa. Kauden edetessä ”Calle” löysi kuitenkin itseluottamuksena ja oppi käyttämään hyödykseen asemansa kolmantena tai neljäntenä hyökkäyspään optiona, jolla on merkittävästi aiempaa enemmän tilaa operoida. Lindbomista on kasvanut yksi Korisliigan parhaista heittäjistä, joka on väläytellyt hetkittäin myös lähietäisyyksien viimeistelijänä.
Seagulls antoi viime kaudella korinalustoilla tasoitusta muille liigan pudotuspelijoukkueille, mutta alkavalla kaudella preesens kolmessa sekunnissa ei jää ainakaan Devonte Upsonista kiinni. 206-senttinen SE Louisianan kasvatti on erikoistunut näyttävään viimeistelyyn molemmissa kenttäpäädyissä donkkien, blokkien ja repimällä revittyjen levypallojen muodossa.
Hiljaa hyvä tulee. Gulls ei ole edelleenkään kirkkain mitalisuosikki, mutta joukkue pääsee jatkamaan pitkälti samalla ryhmällä kuin viime kaudella. Gulls on harvalukuisella kokoonpanolla operoiva joukkue, mutta toisaalta ryhmällä on vielä tilaa yhdelle amerikkalaispelaajalle, ja Helsinki on aina houkutteleva vaihtoehto liigatason pelimiehille. Mitali ei olisi yllätys.
Helsinki Seagulls pähkinänkuoressa
# | Nimi | Pituus | Syntynyt | Pelipaikka | Kasvattajaseura |
2 | VAENERBERG Alex | 183 | 21.8.1992 | 1, 2 | Raholan Pyrkivä |
4 | NIKKARINEN Antto | 185 | 1.3.1991 | 1 | Pussihukat, Vantaa |
8 | HEINONEN Timo | 198 | 26.11.1981 | 4, 5 | Pussihukat, Vantaa |
11 | LINDBOM Carl | 206 | 10.11.1991 | 4, 5 | Tapiolan Honka |
18 | COWELS Raymond III | 193 | 18.11.1990 | 2, 3 | Santa Clara (USA) |
20 | CONLEY Jason | 196 | 21.7.1981 | 3, 4 | Missouri (USA) |
22 | UPSON Devonte | 206 | 23.3.1993 | 5 | SE Louisiana (USA) |
23 | EBOREIME Jyri | 185 | 23.5.1998 | 1 | Helsingin NMKY |
33 | NISKANEN Antti | 188 | 10.8.1986 | 2, 3 | Sykki, Helsinki |
47 | WAXLAX Ricky | 194 | 1999 | 2,3 | MaSu, Helsinki |
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.