17.3.2013 Oivaan kevätvireeseen yltänyt Lapuan Korikobrat sai otteen Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta. Liiganousija voitti sunnuntain kotipelissään kanssaan kahdeksannesta sijasta taistelevan Uudenkaupungin Korihait 80–74 (39–36). Voitto oli lapualaisille kolmas perättäinen.
Samuel Haanpään Korikobrat nousi kolmannella perättäisellä voitollaan pudotuspeliviivan ylle. Kuva: Kai Kilappa.
Korikobrien ja Korihaiden välinen mittelö oli äärimmäisen tasainen. Johtoasema vaihtui 14 kertaa, eikä ero kasvanut missään vaiheessa seitsemää pistettä suuremmaksi.
Pelin kulminaatiopiste nähtiin neljännen jakson puolivälin lähestyessä. Korihait johti lukemissa 59-62, kun Kobrat vei amerikkalaiskolmikkonsa Trey Hampton-Dwight Tolbert-Dominique Coleman koreilla pariminuuttisen 6-0 ja karkasi vierailtaan Tolbertin hyppyheitolla, joka takasi lapualaisille 68-62-johdon.
Korihait nousi Villematti Kopion kolmosella kahden pisteen päähän (76–74) viimeisen minuutin alkaessa, mutta Tolbert iski jälleen donkkaamalla toisessa päässä alley-oopin sisään.
– Tämä oli jo kolmas pelimme tällä viikolla ja olimme vähän väsyneitä. Myös pelin tärkeys painoi, eikä siitä tullut kovin kaunista. Kunnostauduimme kuitenkin varsinkin levypalloissa ja syöttötilastokin oli komea, kehui Korikobrien valmentaja Nenad Stefanovic, jonka suojatit voittivat levypallot 37–28 ja keräsivät 15 syöttöä.
Loppuhetkillä kunnostautuneen Tolbertin (18/10/6 riistoa/2 blokkia) lisäksi lapualaisten täsmäaseet olivat Samuel Haanpää (22/7), Trey Hampton (19/6/3 syöttöä) ja Dominique Coleman (16/5/11 syöttöä/3 riistoa).
Korihaista T.J. Robinson (23/12), Alain Laroche (15/5/3 syöttöä) ja Mikko Jalonen (13/2/6 syöttöä) esiintyivät edukseen.
Korikobrat nousi 13 voitollaan kahdeksannelle sijalle tiputtaen Korihait yhdeksänneksi.
(STT)
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.