2.12.2006 Korisliigaa hallitseva Kataja sai tehdä lauantaina täyden päivätyön Korihaiden kaatamiseksi. Vasta päätösneljänneksellä uusikaupunkilaiset tippuivat lopullisesti kyydistä, ja pisteet jäivät Joensuuhun numeroin 87-75 (51-42).
Korihaille tappio oli jo viides perättäinen. Tällä kertaa suurin syy siihen oli vastustajaa heikompi heittopeli.
- Heitimme 12 vapaaheittoa ohi, esimerkiksi siinä oli se ero. Olen kuitenkin tyytyväinen joukkueen esitykseen, ilme oli parantunut selkeästi aiemmasta, vierasvalmentaja Ilpo Rantanen summasi.
- Vähän hengetöntä oli välillä, mutta voitto tuli, ja se on aina pääasia, totesi puolestaan Katajan kakkosluotsi Antti Hurri.
Katajan parhaat olivat Marc Axton (24/10) ja Petri Virtanen (20/1).
Korihaiden kaikki kaikessa olivat vuorostaan jenkkipelaajat Ed Nelson (27/11) ja Ben Perkins (21/9).
Myös Espoon Honka oli tiukoilla ennakolta selkeästi heikompaa joukkuetta vastaan. Korisliigan pisteet irtosivat Vantaan Pussihukilta nihkeällä 84-76 (44-38)-vierasvoitolla.
Vaisussa kohtaamisessa ei suuremmin koripallon hienouksilla herkuteltu. Ainakin Hongan liike parketilla oli kaukana parhaista päivistä. Viimeisellä kymmenminuuttisella espoolaiset väänsivät kuitenkin voiton itselleen. Pussihukat voitti levypallot 42-34, mutta heittopelissä jäi
paljon parannettavaa.
- Hongan rutiinitason omaava joukkue rankaisee tylysti ne muutamat pehmeästi pelatut hetket. Olen kuitenkin tappiosta huolimatta iloinen joukkueeni taistelevasta yleisilmeestä, Pussihukkien valmentaja Antti Papinaho tuumasi.
Espoolaisten ykkönen oli saldon 28/14 haalinut Matt Williams. Pussihukkien onnistujia olivat Panu Majala (17/10) ja Elias Kajander (18/3).
ToPo otti lauantaina Korisliiga-pisteet sarjanousija Team Componentalta. Loppunumerot Töölön Kisahallissa olivat 80-71.
Puoliajalle lähdettiin yllättävissä lukemissa 30-41. Tauolla joukkue heräsi taistelemaan ja paineli jo seuraavalla kymmenminuuttisella johtoon.
Alex Wesby oli helsinkiläisten ykkönen kirjauttamalla tilastoihin saldon 23/12. Vierailijan selkeästi näkyvin pelaaja oli vuorostaan Chris Davis (23/4).
(STT)
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Kouvot on solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset Henry Boydin, Eemeli Salmen ja Rasmus Lindbergin kanssa. Boyd aloittaa sopimuksen myötä syksyllä toisen kautensa Kouvolassa, Salmi puolestaan jo viidennen. Lindbergille kausi on ensimmäinen Kouvot-paidassa.
Salon Vilpas on solminut kahden vuoden sopimuksen takamies Eero Innamaan kanssa. 25-vuotias Innamaa on pelannut viimeiset kuusi vuotta Kauhajoen riveissä ja siirtyy nyt lähemmäksi kotiseutuaan. Turun NMKY:n kasvatti tuo rutkasti kokemusta Vilppaan takakentälle, sillä liigapelejä kertyi miehelle Kauhajoella 247.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.