Korihait ja Manuel Barnes kahden vuoden sopimukseen

23.4.2021 14:55 Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Manuel Barnesin, 28, kanssa. Barnes on pelannut kaksi edellistä kautta I divisioona A:ta Kristika Turussa.

Manuel Barnes edustaa ainakin seuraavat kaksi kautta Korihaita. Kuva: Eero Siivonen/Korihait

Barnes omaa sekä Suomen että Ranskan kansalaisuuden. Hän debytoi Korisliigassa kaudella 2008–09 KTP-Basketin riveissä. Kaikkiaan Barnes on pelannut Korisliigassa neljä kautta KTP:n paidassa.

Juniorivuosien jälkeen Barnesin tie vei Yhdysvaltoihin, jossa Barnes pelasi yhden kauden ajan Saint Maryn ja kolme kautta Bakerin yliopistossa. Kaudella 2018–19 hän edusti ranskalaista Lourdesin joukkuetta kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.

Kaksi edellistä kautta Barnes on edustanut I-divisioona A:ta pelaavaa Kristika Turkua, jossa hän on ollut joukkueen avainpelaajia. Menneellä kaudella pisteitä kertyi 16,3 ja levypalloja 6,8 ottelua kohden.

– Olen iloinen sopimuksestani Korihaiden kanssa. Tämä on minulle hyvä mahdollisuus kehittyä pelaajana, joten olen innoissani tulevista vuosista. Kaksi hyvää kautta Turussa sekä kuultuani Korihaiden suunnitelmat tulevaisuutta varten, vakuuttivat minut palaamaan takaisin Korisliigaan, kommentoi Barnes Korihaiden tiedotteessa.

Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikulan mukaan Barnes tuo joukkueeseen kokoa ja heittovoimaa.

– Barnes on fyysinen ja heittovoimainen pelaaja, jolla on alla kaksi hyvää kautta Turussa. Hän tuo nuoreen joukkueeseen lisää kokemusta, kertoo Nikula.

Henkilöt

Asiat

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

Näytä lisää vastaavia