27.9.2021 17:25 Pelinjohtaja Bojan Sarcevic lähti Uudenkaupungin Korihaista vuonna 2011, ja sen jälkeen joukkueella on ollut vaikeuksia päästä runkosarjasta eteenpäin. Nyt paluun tekevä veteraani ottaa haasteen vastaan innoissaan.
Vielä viime kaudella Bojan Sarcevic rokotti Korihaita - tällä kaudella Korihait rokottaa Sarcevicin johdolla vastustajia. Kuva: Ville Vuorinen
Tuhlaajapojan paluu on ollut Korisliigassa viime aikoina tuttu ja toistuva tarina. Viime kaudella Matti Nuutinen matkasi kotiseuduilleen Kaarinan Ura Basketiin. Tänä vuonna nähdään vastaavia ilmiöitä ainakin kaksi – Salon Vilppaan Roope Ahonen sekä Uudenkaupungin Korihaiden Bojan Sarcevic.
Sen jälkeen, kun Sarcevic pakkasi laukkunsa vuonna 2011 ja lähti Kotkan kautta Kauhajoelle, paljon on ehtinyt tapahtua. Seurassa ovat vaihtuneet johto ja pelaajat, ja edustusjoukkue on heilunut pääsarjan ja divarin välillä. Mutta yksi asia on ollut pysyvää. Korihait ei ole kertaakaan tuona aikana yltänyt miesten Korisliigan pudotuspeleihin.
Sarcevic naurahtaa, että on aivan varmasti itsekin nykyään hyvin erilainen pelaaja kuin se mies, joka Uudestakaupungista kymmenen vuotta sitten lähti.
– Ainakin tunnen itseni paremmin kuin silloin ja olen rauhallisempi. Mutta tästä aiheesta on kyllä vaikea puhua kovin paljon itse. Ehkä valmentajilla ja joukkuekavereilla olisi enemmänkin sanottavaa.
Viime kauden päätteeksi Korihait oli jälleen vaarassa pudota pääsarjasta. Koronapandemian aiheuttamista haittavaikutuksista johtuen liigassa päätettiin kuitenkin linjata, ettei urheilullisin perustein putoa kukaan, ja näin ollen Korihait sai pitää paikkansa liigassa.
Paljon pitää tapahtua, mutta yrityksestä voittokulku ei ainakaan jää kiinni. Seurajohto onnistui laatukiinnityksessä pestatessaan pelinjohtajan tontille kokeneen ja kaksi Suomen mestaruutta voittaneen paikallisikonin. Sarcevicilla onkin jo kova into päästä kesän jälkeen takaisin sorvin ääreen.
– Korihaiden viime pudotuspeleistä on pitkä aika. Se tarkoittaa, että on paljon asioita, joita meidän täytyy laittaa kuntoon, jos haluamme niihin taas päästä. Ja se on totta kai tavoitteemme, että näin tapahtuu. Jokaisen pelaajan on tunnettava oma roolinsa ja tehtävänsä.
Sarcevic on monessa liemessä keitetty pallonkäsittelijä, joka kykenee hyökkäysten rakentamisen lisäksi myös ahkeraan korintekoon. Hän tuo uuteen joukkueeseensa erityisesti kokemusta ja esimerkkiä. Meriittilistalle on kertynyt väliin jääneinä vuosina niin kuukauden pelaaja -valintoja kuin Korisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinto niinkin lähimenneisyydestä kuin vuodelta 2020.
– Pelin johtaminen on ensisijainen asia, jota joukkueeseen tuon, jos näin voi sanoa. Haluan auttaa kaikkia nuorempia joukkuetovereitani ymmärtämään, missä heidän pitää olla ja mitä heidän pitää tehdä.
Eikä ainoastaan Korihait vaan koko Korisliiga on uudenlaisen alun äärellä – tai kenties vanhaan palaamisen äärellä riippuen tulkintatavasta. Yhteensä neljä kertaa Korisliigan finaalipeleissä esiintynyt Sarcevic joutui olosuhteiden pakosta viime kevään finaaleissa pelaamaan hyvin pienelle yleisölle ja aiemmin kaudella pääasiassa tyhjille katsomoille.
Paluu vanhaan kotikaupunkiin saa odottamaan entistä innokkaammin pistettä, jossa suomalainen urheilukulttuuri saa aueta taas yleisölleen kokonaan.
– En ole päässyt vielä tapaamaan ollenkaan faneja, mutta odotan sitä valtavalla innolla. Ei ole alkuunkaan sama asia pelata tyhjässä hallissa, joten toivottavasti mahdollisimman pian saan nähdä monta Korihait-fania kotikatsomossamme. Siitä saa korvaamatonta energiaa.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 1.10., kun avausottelussa Korihait kohtaa Kauhajoen. Lauantaina on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.
Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.
Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.