Koponen säkitti 23 pistettä, Himki jyräsi Fenerbahcen

22.3.2013 20:40 Petteri Koponen käytti tilaisuutensa hyödykseen Zoran Planinicin ajauduttua virhevaikeuksiin, ja otti kentän täydellisesti haltuunsa Himkin kohdatessa Euroliigan jatkosarjan perjantain kierroksella Fenerbahcen. Koponen viimeisteli Euroliigan ennätyksikseen 23 pistettä ja seitsemän syöttöä sekä osui tärkeimmissä heitoissaan kolmannella jaksolla katkaisten Fenerbahcen kirin

Petteri Koponen oli rautaa, kun Himki vei voiton Fenerbahcesta. Kuva: Tytti Nuoramo.

Vaikka Fenerbahce on menettänyt mahdollisuutensa edetä Euroliigan kahdeksan parhaan joukkoon jo aikoja sitten, turkkilaiset eivät säästelleet vaan ryntäsivät David Andersenin ja Bo McCalebbin koreilla ensimmäisen jakson puoleenväliin mennessä 9-19-johtoon.

 

Kuuden peliminuutin kohdalla kentälle asteli Himkin suomalaistähti Petteri Koponen, joka otti pelin täysin haltuunsa. Koposen ja Vitali Fridzonin miehittäessä kotijoukkueen takakenttää nousi Himki pisteen päähän avausjakson päättyessä.

 

Toisen jakson alussa joukkueet etenivät rinta rinnan, kunnes parrasvaloihin nousi Himkin maajoukkuelaituri Sergei Monia, joka onnistui peräti kolme kertaa kolmen pisteen heitossaan. Koponen sitoi toisessa päässä kenttää Fenerbahce-pelinrakentaja Baris Ermisin ja saatteli kahdella vapaaheitollaan sekä illan toisella kolmosellaan Himkin 49–37-numeroissa tauolle.

 

Kolmannen jakson alussa Bo McCalebb löysi jälleen pelihuumorinsa, toi Fenerbahcen pisteen päähän (59–58) ja kalasti Himki-tähti Zoran Planinicille neljännen virheen. Himkin päävalmentaja Rimas Kurtinaitis komensi ahtaassa paikassa Koposen jälleen joukkueensa pelinrakentajaksi, ja Koponen kiitti vastuusta säkittämällä joukkueensa seuraavasta 11 pisteestä seitsemän ja tahdittaen Himkin yhdeksän pisteen karkumatkalle.

 

Neljännellä jaksolla Fenerbahce ei saanut enää hyökkäyspeliinsä järkeä, kun Himkin puolustus iski Koposen johdolla kyntensä pallollisiin pelaajiin. Sergei Monian ja Egor Vjaltsevin kolmen pisteen korien sekä Koposen väkevän ajon myötä Himki kasvatti johtonsa lopulta 23 pisteeseen. Ottelu päättyi Himkin 99–76 (49–37)-voittoon.

 

Koponen: ”Tiesin, että nyt tulee minuutteja”

 

Ottelu oli ensimmäistä Euroliiga-kauttaan pelaavan Koposen ”career night” Euroopan korkeimmalla tasolla.

 

Koponen pommitti kaikkiaan 23 pistettä ja onnistui yhtä vaille kaikissa heitoissaan (2p 4-4, 3p 3-4, 1p 6-6) sekä jakoi lisäksi seitsemän oivaltavaa koriin johtanutta syöttöä. Koposen edelliset Euroliigan ennätykset olivat 15 pistettä (vs. Maccabi Tel Aviv 18.1.) sekä neljä syöttöä (vs. Besiktas 22.2.).

 

Ottelun tauottua Susijengin tähtitakamiehen hymy oli herkässä.

 

– Oli kiva pelata. Onnistumisia tuli heti alkuun ja kun Zoran (Planinic) sai neljännen virheensä kolmannella jaksolla, tiesin, että nyt tulee minuutteja ja pitää olla valmiina, Koponen arvioi kauden parasta peliään.

 

Koponen on pelannut Euroliigan jatkosarjassa 16,2 minuuttia ottelua kohden molemmilla takamiehen pelipaikoilla. Onnistuminen tuli tärkeään saumaan, sillä edellisessä kolmessa Euroliigan ottelussa Koposen peliaika oli jäänyt 6,7 minuuttiin/ottelu.

 

– Minuutteja on tullut aika vaihtelevasti ja kakkospaikalla pelaaminen on oma haasteensa, koska systeemissämme heittävä takamies pelaa pääasiassa ilman palloa, Koponen miettii.

 

– Minulle oli sitäkin tärkeämpää saada tänään peliminuutteja pointtina ja osoittaa, että osaan pelata omalla pelipaikallani ja onnistun korinteossa tälläkin tasolla.

 

Edessä elintärkeä Vitoria-ottelu

 

Kolmesti kaaren takaa osuneen Koposen lisäksi Himkissä viljeli ahkerasti kaukoheittoja Sergei Monia (18/4/6 syöttöä/3 riistoa), jonka neljä kolmosyritystä upposi sukkaan. Paul Davis (14/4/3 syöttöä) jatkoi hyvää työtään korien alla ja Vitali Fridzon (13/5/4 syöttöä) toi kentälle johtajuutta Koposen kanssa Himkin kehnon alun jälkeen.

 

Voitto antoi Himkille taas hieman hengitysvaraa, kun Euroliigan jatkosarjaa on pelaamatta enää kaksi kierrosta. FC Barcelona (11 voittoa/1 tappio) on jo varmistanut paikkansa kahdeksan joukossa, kun taas Himki (7/5) nousi tasavoittoihin perjantaina iltaottelut pelaavien Sienan (7/4) ja Olympiakosin (7/4) rinnalle.

 

Himkin lähimmistä kilpakumppaneista Caja Laboral Vitoria hävisi torstaina FC Barcelonalle 74–83, joten jos Maccabi Tel Aviv häviää myöhään perjantai-iltana Olympiakosille, voi Himki varmistaa paikkansa kahdeksan joukossa ensi viikolla voittamalla Vitorian kotonaan.

 

BC Himki – Fenerbahce Ülker Istanbul 99–76 (22–23, 49–37, 70–61)
Himki:
Petteri Koponen 23/2/7 syöttöä, Sergei Monia 18/4/6 syöttöä/3 riistoa, Paul Davis 14/4/3 syöttöä, Vitali Fridzon 13/5/4 syöttöä, Egor Vjaltsev 10/3, Zoran Planinic 9/3/5 syöttöä.
Fenerbahce:
Bo McCalebb 18/1/7 syöttöä/5 riistoa, David Andersen 14/4.
P.Koponen:
Minuutit 30, Pisteet 23 (4-4, 3p 3-4, 1p 6-6), Levypallot 2, Syötöt 7.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

26.9.2025 21:06 Susijengi

Miikka Muurinen Euroliigan Partizan Belgradiin

Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.

26.9.2025 06:55 Susijengi

Aatu Kivimäen Patrioti Levice viime sekunnin heitolla FIBA:n Mestarien Liigaan

Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

13.9.2025 10:35 Susijengi

Jacob Grandison siirtyy Ranskan pääsarjaan

Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.

5.9.2025 09:46 Susijengi

Ilari Seppälä solmi jatkosopimuksen Unkariin

Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.

Näytä lisää vastaavia