2.4.2021 15:39 Kahden espoolaisjoukkueen välieräsarja saatiin käyntiin Hongan kotikentällä. Kotijoukkue ratkaisi voiton itselleen loistavan kolmannen jakson ansiosta ja vei ottelun 101-74.
Taru Tuukkanen hallitsi korinalustaa. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
Avausjaksolla peli oli tasaista. Hannah Little oli pääosassa EBT:n hyökkäyspäässä, kun taas Hongan hyökkäyspeli oli pitkälti Taru Tuukkasen varassa. Tauolle mentiin vieraiden johtaessa 19-18.
Pelin kuva ei muuttunut toisella jaksolla juurikaan. Pisteitä tehtiin tasatahtiin. Honka vei jakson nimiinsä pisteellä ja jälkimmäiselle puoliskolle lähdettiin tilanteesta 35-35.
Honka aloitti kolmannen jakson terävämmin ja upotti nopeasti pari kolmen pisteen heittoa. Niiden avulla joukkue otti johtoaseman itselleen. EBT ei puolestaan saanut hyökkäyspelaamistaan oikein toimimaan. Gabriela Bronson ja Cierra Dillard olivat pitelemättömiä ja kasvattivat tapiolalaisten johdon parhaimmillaan jo 30 pisteeseen. Kaiken kaikkiaan Honka osui jakson aikana kaaren takaa kuusi kertaa. Se pääsi päätösjaksolle turvallisessa johdossa 76-50.
Päätösjaksolla peli oli jälleen tasaisempaa. EBT ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt enää uhkaamaan Hongan voittoa. Kotijoukkue otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan 101-74.
- Ensimmäisellä puoliajalla meille tuli aivan liikaa menetyksiä, EBT pääsi niistä nopeisiin hyökkäyksiin. Meidän hyökkäyspeli taas ei meinannut lähteä kulkemaan. Kolmannella ja neljännellä jaksolla saatiin menetysten määrä pienemmäksi ja oma peli kulkemaan sekä tietysti palloa hyvin sisään, Hongan Lotta-Kaisa Paltemaa kertasi.
Dillard teki ottelussa 31 pistettä otti yhdeksän levypalloa ja jakoi viisi koriin johtanutta syöttöä. Tuukkanen hallitsi korinalustaa ja teki tupla-tuplan 23 pisteellä ja 21 levypallolla. Bronsonille kertyi 24 pistettä ja kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Little taisteli myös hienosti korin alla. Hän upotti 17 pistettä ja keräsi 18 levypalloa. Sanni Tuomisto teki 14 pistettä.
- Puolustettiin erittäin sekavasti tänään, voi olla että valmennuksen täytyy ottaa se omaan piikkiin. Oli ehkä vähän liian vaikea pelisuunnitelma. Tärkeeseen matsiin rakennettu ja sitten ei pystytty ollenkaan seuraamaan sitä. Hyökkäyksellisesti ei saatu oikein mistään sisään tänään. Honka puolusti ihan ok ja teki monta asiaa meille haastavaksi. Pallo ei vaan mennyt tänään koriin. Tilastoja katsoessa meillä oli 24 pelitilanneheittoa vastustajaa enemmän, se on meidän kauden korkein määrä. Se harvoin johtaa 27 pisteen tappioon. Kaikki kunnia Hongalle, erinomaisesti hyökätty ja käytti kaikki paikkansa mitä sai, EBT:n päävalmentaja Niko Hellman avasi.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.