28.1.2015 Mikko Koiviston ja Gordon Herbertin Frankfurt Skyliners nousi 11 pisteen takaa-ajoasemasta pisteen päähän tiistai-illan EuroChallenge-ottelussaan venäläistä Avtodor Saratovia vastaan, mutta joutui nöyrtymään EuroChallengen jatkosarjan avaustappioonsa pistein 68–71 (30–41).

Mikko Koiviston Skyliners hävisi venäläisvierailleen. Kuva: Ville Vuorinen.
Saratov otti pelin komentoonsa kiskaisemalla ensimmäisen ja toisen neljänneksen taitekohdassa muutaman minuutin jakson ratkaisevasti 18-0.
Skyliners nousi kuitenkin Sean Armandin (31/5/3 riistoa) johdolla hiljalleen peliin mukaan ja kipusi pisteen päähän, 66–67, kun peliä oli jäljellä runsas minuutti. Saratov kuitenkin sinetöi voittonsa vapaaheittoviivalta.
Mikko Koivisto huhki Skylinersin paidassa 19 minuuttia, keräsi kolme pistettä, yhden levypallon, yhden syötön ja blokin. Micah Downs (14/8/3 syöttöä) ja Travis Peterson (13/6) kannattelivat voittajia.
Skyliners on voittanut kolmesta EuroChallengen jatkosarjan ottelustaan kaksi.
Ruotsin Basketliganissa pelattiin myös tiistai-iltana täysi kierros.
Pudotuspelipaikkaa havitteleva Umeå osoittautui liian väkeväksi vastukseksi Samuel Haanpään Boråsille, joka Christian Maråkeria (24/13) lukuun ottamatta ontui heittopelissään.
Haanpää keräsi 32 minuutissa kolme pistettä, kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja yhden riiston vieraille, jotka jäivät Germaine Jordanin (20/17/4 syöttöä/3 riistoa) Umeån jalkoihin.
Ray Ailuksen ja Janne Koskimiehen valmentama Solna Vikings puolestaan joutui myöntämään luulajalaisen LF Basket Norrbottenin paremmakseen luvuin 68–83 (39–42). Suomessakin pelannut LF Basketin Alex Wesby (26/10/3 riistoa) oli kentän hahmo.
Borås tipahti tappionsa myötä kuudenneksi 15 voitolla ja seitsemällä tappiolla. Boråsin turvaväli seitsemännen sijan ja yhdeksän voiton Solnaan on kuitenkin selkeä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).
Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.
Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset ovat käynnistymässä jo tällä viikolla. Menneen viikon aikana Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Olavi Suutela herkuttelivat kaksinumeroisilla pistelukemilla.
Susiladiesin pelaajat olivat vahvassa vireessä Euroopan kentillä viime viikolla. Awak Kuier ja Anniina Äijänen merkkauttivat tupla-tuplat ja myös Helmi Tulonen sekä Lilli Onnela kävivät lähellä.
Saksan cupin Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana. Mestaruutta puolustaa Roosa Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Saarlouis Royals.
Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.