Kobrat ja Lahti voittivat illan ottelut ja pitävät hallussaan Korisliigan korkeimpia sijoja – Lahdelle luvassa piakkoin lisävahvistus

21.10.2022 21:37 Miesten Korisliiga-illan voittajia olivat sarjataulukon korkeimpia sijoja hallussaan pitävät Lahti Basketball ja Kobrat.

Nokia ja Lahti kamppailivat kalkkiviivoille saakka. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

BC Nokia isännöi Lahti Basketballia ja koki vieraidensa käsittelyssä karvaan 74–76-tappion, vaikka kotijoukkueen Johnathan Stove ahkeroikin kentällä kunnioitettavan 29 pisteen edestä.

Nokia kävi lopussa jopa kosketusetäisyydellä tasoituksesta, mutta lopulta seitsemän pistettä, kuusi levypalloa ja neljä koriin johtavaa syöttöä tilastoinut Eemi Luukkonen sinetöi ottelun vapaaheittoviivalla.

– On ollut paljon loukkaantumisia ja epäonnea joukkueessa, joten nyt maistui voitto. Taistelimme ihan loppuun asti. Efortti jokaiselta jätkältä toi voiton, kommentoi Luukkonen.

Lahden tuorein vahvistus Steven Haney, joka viime kaudella nähtiin vastustajajoukkue Nokian paidassa, ei vielä tänään esiintynyt joukkueen vahvuudessa. Seuran tiedotteen mukaan viime kaudella 17,9 pistettä ottelussa tilastoinut 195-senttinen laituri liittyy mukaan kokoonpanoon ensi maanantaina.

Lahden tehokkain pelaaja tämän illan ottelussa oli Erik Sajantila, jolle merkittiin 15 pistettä, viisi levypallo ja neljä syöttöä.

Ottelutilastot

Kobrat Korisliigan kärkipaikalle

Kobrat puolusti ansiokkaasti omaa kotikenttäänsä kaataessaan Tapiolan Hongan 90–85. Lapualaisjoukkue pitää nyt miesten Korisliigan kärkisijaa viidellä voitollaan kuudesta ottelusta.

Voittajien kovin korintekijä ottelussa oli Denzel Livingston, jolle merkittiin 26 pistettä. Hongan puolella sen sijaan joukosta erottuivat Adrien Lawson Jr 22 pisteellä ja seitsemällä levypallolla, Carl Lindbom 18 pisteellä sekä Tuukka Kotti 13 pisteellä ja järisyttävällä 18 levypallolla.

– Pelasimme hyvällä energialla. Lopussa väsähdimme hieman, ja vastustaja teki kovia koreja, totesi Kotti.

Kobrien päävalmentaja Ville Turja puolestaan kommentoi:

– Alussa Honka oli valmiimpi pelamaan ja pelasi kovaa. Me vikisimme. Puoliajalla kopissa heräsimme taistelemaan ja tekemään töitä. Lopussa saimme kentälle sellaisen viisikon, että taistelimme pisteet kotiin.

Ottelutilastot

 
21.12.2025 20:01 Korisliiga

Korihailta väkevä esitys kotikentällä – Seagulls kaatui ja sarjapisteet tasoittuivat

Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.

20.12.2025 20:20 Korisliiga

Kataja jatkaa nousuaan kohti jatkosarjojen rajaviivaa – Kauhajoki kukisti Vilppaan ja tasasi pisteet kärjen kanssa

Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.

19.12.2025 20:56 Korisliiga

Pyrintö tiukasti kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa – Lahti kaatoi sarjaa jaetulla ykkösijalla johtavan Hongan

Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.

17.12.2025 21:55 Korisliiga

Pistetykkien ilta: Korisliigassa nähtiin samalla kierroksella kahdelta pelaajalta 40 pisteen suoritukset

Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.

16.12.2025 20:49 Korisliiga

Seagulls kaatui, Kouvot nousee – Honka nappasi paalupaikan yksinoikeudella

Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.

13.12.2025 21:21 Korisliiga

Juho Nenosen paita nousi kattoon, mutta Vilpas ei onnistunut kääntämään juhlaottelua voitoksi – Honka juhli kahdeksatta perättäistään ja tasasi pisteet sarjakärjen kanssa

Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.

11.12.2025 11:13 Korisliiga

Tapiolan Hongan kasvatti Riku Korhonen joukkueensa noususta: ”Tiedämme, että meillä ei ole tähtipelaajia, joten puhumme siitä joukkueena avoimesti ymmärtääksemme vastuumme”

21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.

10.12.2025 20:49 Korisliiga

Kauhajoelle kotivoitto Zackeryn johdolla – Pyrintö kähvelsi täpärästi vieraspisteet Lahdesta

Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.

10.12.2025 10:14 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Pyrintöä

Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.

9.12.2025 20:43 Korisliiga

Justus Kilpisen jyvä kohdallaan Seagullsin vierasvoitossa – illan kaikissa Korisliiga-otteluissa kotijoukkueet taipuivat

Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.

Näytä lisää vastaavia