Kevin Johnson Jr. Kouvojen korin alle

20.1.2020 13:46 Viime kaudella Tampereen Pyrintöä edustanut Kevin Johnson Jr. tekee paluun Korisliigaan liittymällä Kouvojen vahvuuteen.

Kevin Johnson Jr. hyppää Kouvojen kokoonpanoon kuluvan viikon aikana. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Kouvot on solminut pelaajasopimuksen Kevin Johnson Jr:n kanssa. 35-vuotias ja 201 cm pitkä sentteri on pelannut aiemmin urallaan muun muassa Itävallan, Puolan, Saksan ja Kreikan pääsarjoissa. Viime kaudella hän edusti Tampereen Pyrintöä ja vei silloin liigan levypallokuninkuuden. Johnson saapuu Suomeen alkuviikon aikana.

Viime Korisliiga-kaudella 42 ottelussa Johnson tilastoi keskimäärin 12.7 pistettä, 11.7 levypalloa, 2.1 syöttöä ja 1.4 riistoa ottelua kohden teholukemalla 22. Sen lisäksi, että Johnson oli koko Korisliigan ykkönen levypalloissa, hän oli myös tehokkuustilaston kakkonen. Kahden pisteen heitot upposivat hyvällä 57%:n ja kolmoset 36%:n tarkkuudella. Pyrinnön paidassa sentteri saavutti myös Suomen Cupin hopeaa.

– Olen innoissani mahdollisuudesta palata Suomeen pelaamaan koripalloa. Uskon, että joukkueellamme on kovaa työskentelemällä mahdollisuudet menestyä tällä kaudella todella hyvin. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja odotankin jo kovasti paluuta Suomen kentille – tällä kertaa Kouvojen kannattajat rinnallani eikä minua vastaan niin kuin viime kaudella, Johnson kommentoi.

Henkilöt

Asiat

 
6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia