20.1.2020 13:46 Viime kaudella Tampereen Pyrintöä edustanut Kevin Johnson Jr. tekee paluun Korisliigaan liittymällä Kouvojen vahvuuteen.

Kevin Johnson Jr. hyppää Kouvojen kokoonpanoon kuluvan viikon aikana. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Kouvot on solminut pelaajasopimuksen Kevin Johnson Jr:n kanssa. 35-vuotias ja 201 cm pitkä sentteri on pelannut aiemmin urallaan muun muassa Itävallan, Puolan, Saksan ja Kreikan pääsarjoissa. Viime kaudella hän edusti Tampereen Pyrintöä ja vei silloin liigan levypallokuninkuuden. Johnson saapuu Suomeen alkuviikon aikana.
Viime Korisliiga-kaudella 42 ottelussa Johnson tilastoi keskimäärin 12.7 pistettä, 11.7 levypalloa, 2.1 syöttöä ja 1.4 riistoa ottelua kohden teholukemalla 22. Sen lisäksi, että Johnson oli koko Korisliigan ykkönen levypalloissa, hän oli myös tehokkuustilaston kakkonen. Kahden pisteen heitot upposivat hyvällä 57%:n ja kolmoset 36%:n tarkkuudella. Pyrinnön paidassa sentteri saavutti myös Suomen Cupin hopeaa.
– Olen innoissani mahdollisuudesta palata Suomeen pelaamaan koripalloa. Uskon, että joukkueellamme on kovaa työskentelemällä mahdollisuudet menestyä tällä kaudella todella hyvin. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja odotankin jo kovasti paluuta Suomen kentille – tällä kertaa Kouvojen kannattajat rinnallani eikä minua vastaan niin kuin viime kaudella, Johnson kommentoi.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.