20.11.2012 Keravan Energia Teamin hyvä syysvire jatkui, kun joukkue haki ainoassa tiistaina pelatussa naisten SM-sarjan ottelussa vakuuttavan 87–74 (35–31)-voiton Turun Riennosta. Turkulaiset pystyivät hidastamaan neljännen voittonsa vieneen Energia Teamin menoa vain hetkittäin.
Miia Pönnelinin Keravan Energia Team saalisti kauden neljännen voittonsa. Kuva: Francois Perthuis.
Keravalaiset saivat ensimmäistä kertaa kauden aikana parketille koko ulkomaalaiskolmikkonsa, kun pitkään sivussa ollut laituri Shantale Bramble-Donaldson oli viimein pelikykykinen.
Keravalaiset jyräsivätkin jo neljässä minuutissa 17-4-johtoon, ennen kuin Riento sai ottelutapahtumista otteen. Puolustuspäätään tiivistäneet turkulaiset käväisivät kolmannen jakson alussa kahden pisteen päässä, mutta Kerava meni menojaan ja kasvatti johtonsa yli kymmenen pisteen vielä saman jakson puolivälissä.
Energia Teamin kärkikolmikon muodostivat Earlysia Marchbanks (24/11), Rosetta Adzasu (22/7/8 syöttöä/5 riistoa) sekä Shantale Bramble-Donaldson (10/8/3 riistoa). Riennosta Callan Taylor (26/7) ja Sofia Pelander (12/11/3 syöttöä) olivat virkeimmät.
Kuisma tuo kokemusta nuoreen ja uudistuneeseen Honkaan.
Naisten Korisliigaan valmistautuva EBT julkaisi lisää sopimuksia, kun joukkueen luottopelaajiin viime kaudellakin kuuluneet pelaajat jatkavat joukkueessa.
Nicole Ogun, Aada Pekkalainen ja Esther Arial jatkavat ensi kaudella EBT:n riveissä. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Niina Rokolampi.
Kouvottaret on solminut 1-vuotiset pelaajasopimukset Kouvot kasvattien Olivia Carpelanin ja Minttu Sydänmaanlakan kanssa. Carpelanille tuleva kausi tulee olemaan kolmas Kouvottarien paidassa. Sydänmaanlakalle kausi on ensimmäinen Kouvottarien matkassa.
BC Nokia Naiset on solminut pelaajasopimukset yhdysvaltalaisten Laila Lawrencen ja Unique Draken kanssa kaudelle 2025–2026.
Vimpelin Vedon joukkue vahvistuu Pihla Jaatisella ja Silja Kankaalla.
Mette Nurminen ja Chalina Mäkelä lähtevät ottamaan seuraavia askeleita urillaan Tapiolan Hongan Naisten Korislliigajoukkueen mukana.
Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen viime vuonna Kosovon Superliigaa pelanneen yhdysvaltalaispelaaja Jeanae Terryn kanssa.
Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen Kouvojen kasvatin Henriikka Vähäuskin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Henriikalle seitsemäs Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa.