13.12.2013 Korisliiga-kauden yhdeksän tappion putkella aloittanut Kouvolan Kouvot on kääntänyt kurssinsa. Paluumuuttaja Ville Kaunisto takoi jälleen kentän kovimmat tehot, kun Kouvot nappasi kauden kolmannen voittonsa nujertamalla Korihait Mansikka-aholla 92–83 (48–42).
Kouvot haki toisen perättäisvoittonsa Ville Kauniston johdolla. Kuva: Kai Kilappa.
Kouvot johti peliä avauspuoliskolla muutamalla pisteellä, mutta Korihait tuli kolmannella jaksolla lujaa ja tukahdutti Kouvojen hyökkäyspelaamisen. Vieraat johtivat heti päätösjakson alkajaisiksi numeroissa 62–66.
Ville Kaunisto käynnisti kuitenkin Kouvojen takaa-ajovaiheen kuudella perättäisellä pisteellään, kun Kouvot vei seuraavan pariminuuttisen 10-0. Korihait kavensi eron vielä kolmeen pisteeseen (72-69), jonka jälkeen Justin Hawkins osui kahdessa perättäisessä hyökkäyksessä kolmoskaaren takaa ja Ilari Seppälä kasvatti Kouvojen johtoa kolmella vapaaheitollaan.
Toisen ottelunsa Ranskasta paluunsa jälkeen pelannut Ville Kaunisto (20/12), Kauniston korinalustan tutkapari Delvon Johnson (15/11/3 blokkia) sekä Bisonsista marraskuussa Kouvolaan siirtynyt Justin Hawkins (26/3/6 syöttöä) olivat Kouvojen parhaat. Myös Ilari Seppälä (12/0/6 syöttöä) esiintyi pirteästi.
Korihaista Chace Stanback (18/8/3 syöttöä/3 riistoa), James Padgett (10/16) ja Sami Mäntymaa (16/3) pelasivat kelpo minuutit.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.