11.11.2014 Tiistain EuroChallenge-ilta päättyi suomalaisittain mollivoittoisesti, kun sekä joensuulainen Kataja Basket että kotkalainen KTP-Basket kärsivät tappiot vierasotteluissaan. Katajan kohtaloksi koitui belgialainen Belfius Mons-Hainaut, kun taas KTP joutui taipumaan ranskalaiselle Le Mans Sarthelle.

Katajan Robert Arnoldin 21 pistettä eivät kantaneet voittoon asti EuroChallengessä.

Kenneth Simms kuului KTP:n tehokolmikkoon 14 pisteellä ja 9 levypallolla. Kuvat: Matti O. Koskinen & Kai Kilappa.
Katajan ja Belfiuksen kamppailu alkoi tasaisesti, mutta joensuulaisten heilutellessa ottelun tahtipuikkoa. Kataja näyttikin jo lähtevän karkumatkalle toisella neljänneksellä, kun Garrius Holloman (6/5) viimeisteli donkin Tom Knightin (11/12) syötöstä tilanteeseen 22-28.
Belgialaiset kuitenkin pitivät päänsä, kampesivat itsensä takaisin peliin ja puoliajalle mentiin kotijoukkueen 39-37-johdossa.
Puoliajan jälkeen Katajan puolustus piti pelin tiukkana, mutta viimeistään päätösneljänneksen viimeisellä viidellä minuutilla Belfius keräsi noin kymmenen pisteen johdon, jonka se onnistui pitämään päätössummeriin saakka Katajan hyökkäyspelin tahmetessa. Loppunumeroiksi kirjattiin 71-62.
Katajan ykköseksi tehoissa nousi Robert Arnold, joka heitti 21 pistettä ja haki 9 levypalloa. Häntä säestivät Teemu Rannikko (15/5/4 syöttöä) ja Knight.
Viime kaudella Ranskan pääsarjan runkosarjan kolmanneksi sijoittunut Le Mans Sarthe osoittautui KTP:tä etevämmäksi viemällä erinomaisen puolustuksensa turvin ottelun 71-52 (36-31).
Kotkalaiset aloittivat terävästi vieden ensimmäiset neljä minuuttia 5-11. Kotijoukkue Le Mansin kone lähti kuitenkin yskähdellen käyntiin ja avausneljänneksen päätökseen mennessä se oli kerännyt 19-13-johdon.
Vieraat kuitenkin taistelivat, mutta aina päästessään iskuetäisyydelle kotijoukkue pysäytti kotkalaisten momentumin – useimmiten pääarkkitehtinään vikkelä NBA-taustainen Rodrigue ”Roddy” Beaubois (12/6/4 syöttöä).
Päätösneljänneksellä KTP pääsi parhaimmillaan 9 pisteen päähän, mutta loppunumerot Le Mans viimeisteli juoksemalla viimeiset neljä minuuttia 9-0.
KTP:n tehoista vastasivat vahvistuskolmikko Kenneth Simms (14/9), Brandon Jefferson (11/2/5 syöttöä) ja LaMonte Ulmer (11/15).
Samuel Haanpään edustama Borås Basket hävisi EuroChallenge-kierroksella Okapi Aalstarille 67-91 (29-38). Haanpää kuului joukkueensa tehonimiin tekemällä 12 pistettä ja hakemalla 7 levypalloa.
Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.
NBA:ssa Utah Jazz voitti jatkoajan jälkeen Dallas Mavericksin 140-133. Lauri Markkanen oli hurjassa vireessä tilastoiden 33 pistettä, 16 levypalloa, 5 syöttöä ja 4 riistoa.
Suomessa toimii tällä hetkellä kahdeksan FIBA-lisensoitua erotuomaria, jotka viheltävät kansainvälisissä otteluissa viikoittain. Tie FIBA-tuomariksi on vaativa ja vaatii poikkeuksellista sitoutumista jo puhtaasti matkustusmäärän vuoksi. Palkintona on paikka kansainvälisen huippu-urheilun sydämessä.
Nuorisovalmennusseminaarin viimeinen esiintyjä on vahvistunut Lotta Vesiluoman muodossa. Seminaariin voi ilmoittautua 5.1. saakka.
Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.
Naisten Korisliiga jatkui lauantaina yhdellä ottelulla. Kahden kovavireisen joukkueen kohtaamisessa ViVe voitti kotonaan Pyrinnön 91-73.
NBA:ssa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Lauri Markkasen edustama Utah Jazz voitti Tuomas Iisalon päävalmentaman Memphis Grizzliesin 126-130. Markkanen heitti 26 pistettä ja noukki 9 levypalloa.
Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kolmella ottelulla. Otteluissa nähtiin vain vieraiden juhlia, kun ToPo, PeKa ja EBT nappasivat voittoja.
Susiladiesin pitkäaikainen sentteri Sofia Pelander päätti mittavan pelaajauransa kauteen 2024–25. Uusi arki lääkärinä Ruotsissa tuo tilalle uudenlaisia haasteita ja tasapainoa.
21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.