Kataja piti pintansa Kotkassa

10.2.2017 Joensuun Kataja haki arvokkaat sarjapisteet Kotkasta perjantain ainoassa Korisliigan ottelussa. Päätöshetkillä molemmilla oli mahdollisuutensa kahmaista voitto itselleen ja Kataja piti hermonsa loppuhetkillä paremmin matkalla 82-79 (35-36) –vierasvoittoon.

Daniel Mullings tykitti Katajalle 32 pistettä, kun joensuulaisryhmä haki sarjapisteet Kotkasta. Kuva: Kai Kilappa

Joensuun Kataja oli ikävä vieras Steveco Areenan kotiyleisölle, kun se matkusti KTP:n vastustajaksi perjantain ainoassa liigaottelussa. Tasaisten ja tiukkojen vaiheiden jälkeen Kataja piti hermonsa ja sinnitteli maukkaaseen 82-79 (35-36) –vierasvoittoon.

Kataja kävi päätösjaksolla jo 78-68 –johdossa reilut kolme ja puoli minuuttia ennen ottelun loppua, mutta KTP riuhtoi itsensä vielä mukaan ottelun voittotaisteluun. 11-0 –runin kotiyleisön tukemana repinyt KTP nousi jo pisteen johtoon vain kaksi minuuttia ennen päätössummeria.

Tämän jälkeen eivät enää hyökkäykset juhlineet vaan ottelun voitto sinetöitiin puolustamalla. Katajan Jarekious Bradley pussitti vapaaheitoillaan Katajan pisteen johtoasemaan 30 sekuntia ennen loppua, eikä joensuulaisryhmä antanut KTP:lle enää onnistumisia kotijoukkueen viimeisen kahden hyökkäyksen aikana. Näin ollen ainoiksi pistemerkinnöiksi jäivät Bradleyn kaksi viimeistä vapaaheittoa 13 sekuntia ennen summeria joilla vierasvoiton loppunumeroiksi kasvoivat 82-79.

Katajan voiton avainhahmoksi nousi miehekkään tupla-tuplan 32 pisteellä ja 13 levypallolla operoinut Daniel Mullings. Mullingsia tukemaan nousi 37 minuutissa 24 pistettä, 9 levypalloa ja 4 koriin johtanutta syöttöä toimittanut Rion Brown.

KTP-laituri Monyea Pratt joutui ottelusta ulos ennen aikojaan viiden virheen saattelemana, mutta ehti rehkimään 33 minuuttia 8 pisteen, 12 levypallon ja 6 syötön tehoilla. Takamies Antwan Scott heitti itsensä kotkalaisten pisteykköseksi 28 pisteellä ja myös laituri Daniel Bailey (17 pistettä/5 levypalloa/2 torjuntaa) sekä sentteri Sherman Gay (22/9/3 torjuntaa) pussittivat kaksinumeroiset pistelukemat.

Ottelutilastot: KTP - Kataja
 
22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

Näytä lisää vastaavia