9.2.2006 Kataja osoittautui Honkaa kovemmaksi puuksi Korisliigan kärkiottelussa Joensuussa. Honka huojui vain hieman, mutta espoolaiset kärsivät niukan tappion 89-87 (47-39) -numeroin.
Kataja hallitsi peliä lievästi ja venytti johtonsa parhaimmillaan jo 13 pisteeseen, mutta Hongan kiri kantoi lopussa varsin lähelle. Katajalla oli varaa sortua peräti 30 pallonmenetykseen ja heittää ohi 15 vapaaheittoa.
Polvivaivasta kärsinyt Katajan takamies Petri Virtanen palasi peliin nousemalla ottelun korikuninkaaksi 28 pisteellään. Virtanen tosin myös hukkasi pallon kahdeksan kertaa. Alex Wesby teki voittajille 20 pistettä.
Viiden ottelun voittoputkestaan tappioon karahtaneen Hongan tehokkain oli Kimmo Muurinen 22 pisteellä. Tim Kisner teki 18 pistettä.
Keskiviikkokierroksella kamppailtiin monta todellista trilleriä, joista yhden ToPo käänsi Uudessakaupungissa edukseen 95-99 (44-57).
Kotijoukkue Korihait pysyi pelissä pitkään altavastaajana ja oli 13 minuuttia ennen loppua jo 16 pistettä tappiolla. Isäntien kiri kantoi viime minuuteilla pisteen johtoon asti, mutta ToPo teki pelin neljä viimeistä ratkaisevaa pistettä.
ToPolta löytyi tehokvartetti, kun Ronald Yates keräsi 32 pistettä ja kolmikko Maurizio Pratesi, John Thomas sekä Tero Laitinen 19 pistettä mieheen. 18-vuotias yllättäjä Laitinen kahmi lisäksi 13 levypalloa. Korihaiden Gerald Lee jr. keräsi komean 28 pisteen saaliin ja Boakai Lalugba 26.
Kotkassakin palloiltiin koko peli huipputasaisesti, kun KTP ja Namika Lahti eivät saaneet missään vaiheessa aikaan kuutta pistettä suurempaa eroa. KTP nappasi lopussa makean 91-90 (52-47) -voiton.
Pasi Heinonen heitti kotijoukkueelle kolmosella viimeisen korin. Michael Kuebler nosti vapaaheittopisteellä lahtelaiset pisteen päähän ja senkin jälkeen vieraat pääsivät vielä yrittämään voittokoria siinä kuitenkaan onnistumatta.
KTP:n sankariksi nousi huippuottelun 29 pisteen ja 20 levypallon teholla pelannut Derrick Stroud. Joe Nixon heitti 20 pistettä.
Namikan teho lepäsi jälleen ulkomaalaistrion käsissä, kun Jesper Parve teki 23, Kuebler 19 ja Jonathan Jones 16 pistettä. Tasapisteissä sijoilla 10-11 olevien joukkueiden kohtaamisessa Tampereen Pyrintö otti Porvoon Tarmosta niukan 74-76 (31-37) -vierasvoiton.
Läpi pelin tasaisena edenneen kamppailun käänsivät vieraille 22 pistettä tehnyt Uka Agbai sekä 16 pistettä heittäneet Albert Mouring ja Dennis Harrison. Tasaisen kotijoukkueen tehokkain oli Roni Leimu 18 pisteellä. Rashad Bell keräsi 14 pistettä.
Lappeenrannan NMKY haki Vantaalta 97-103 (52-49) -vierasvoiton Pussihukista.
PuHu hallitsi ensimmäisiä jaksoja, mutta vieraat alkoivat kääntää peliä edukseen kolmannella jaksolla. PuHu tosin roikkui voittotaistossa viime minuuteille asti, mutta lappeenrantalaisten kantti kesti ahdistelut.
Tässä pelissä molemmista joukkueista löytyi yksi tehopeluri: Matthew Williams heitti LrNMKY:lle 31 pistettä ja seitsemän kolmosta upottanut Marc Axton PuHulle 37 pistettä. Vierasjoukkueesta puuttui Andre Foreman.
Kierroksen ainoa epätasainen ottelu pelattiin odotetusti Turussa, josta Kouvot kävi hakemassa sarjapisteet Kouvolaan 65-95 (25-44) -tuloksella. Kouvot hallitsi peliä alusta asti ja tuotti viimeksi marraskuussa voittaneelle turkulaisjoukkueelle jo 16. peräkkäisen tappion.
Tasaisesti pisteitä nakelleesta vierasjoukkueesta Mark Sweet pääsi tehokkaimmaksi 16 pisteellä ja 14 levypallolla. Aura Basketin ja koko liigan paras pistemies Danny Gathings teki nyt 18 pistettä. Kareem Johnson haali 15 pistettä ja 19 levypalloa.
(STT)
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.