Kataja ei horju

14.11.2005 Katajan väkivahva meno SM-koriksessa sen kuin jatkuu, vaikka loukkaantumiset kiusaavat. Tappiota ei tullut edes Lappeenrannassa, kun joukkue onnistui vääntäytymään viimeisellä neljänneksellä tappioasemasta 89-83 (43-38)-voittoon.

- Meille on kertynyt pikkaisen pääomaa säästöön, sillä olemme olleet tällaisissa tilanteissa ennenkin. Itseluottamus on kohdallaan, Katajan valmentaja Timo Heinonen tuumasi tyytyväisenä. Täysi pistepotti oli joensuulaisille jo kahdeksas perättäinen. Europelien takia otteluruuhkan keskellä painiva kotijoukkue vuorostaan hävisi kolmannen ottelun putkeen.

- Tarkoitus oli juosta, mutta alussa vain katselimme Katajan juoksua. Paikkapuolustuksella nousimme peliin mukaan, mutta meille viimeisellä minuutilla tulleet kaksi harhasyöttöä käänsivät pelin Katajalle, LrNMKY:n luotsi Mika Turunen harmitteli.

Katajan pistelingot Lappeenrannan urheilutalolla olivat takamies Petri Virtanen ja viikkokohtaisella sopimuksella hätiin hankittu Darecko Rawlings. Kumpikin saalisti mukavat 29 pinnaa. Namikan ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Matthew Williams (24/12).

Honka nöyryytti ToPoa

Honka voitti ToPon jo toistamiseen noin viikon sisällä. Edellisviikonlopun Dennis Rodman showssa voitto oli niukempi, mutta Tapiolassa taululle jäivät murskalukemat 112-79 (57-31).

Kotijoukkue pohjusti voittonsa jo pitkälti ensimmäisellä kymmenminuuttiselle. Sen Honka voitti peräti 33-11 eikä ToPosta ollut enää nousemaan mukaan peliin.

Espoolaiset jylläsivät voittonsa onnistumalla todella levällä rintamalla. Vasta 19-vuotias Viljami Vanjoki oli yllättävä tehomies 20 pisteellään, mutta selvästi yli 10 pinnan pääsi kuusi muutakin. ToPon ykkönen oli 19 pistettä heittänyt Ville Tuominen.

Honka vankisti voitolla asemaansa sarjan kärkipäässä, mutta kovalla uholla korisliigaan lähteneiden helsinkiläisten tilanne ei sen sijaan näytä erityisen ruusuiselta. Tappioputki katkesi sentään alkuviikosta, mutta nyt rivissä on taas jo kaksi selvää häviötä. Kymmenestä edellisestä ottelustaan ToPo on voittanut vain yhden.

Auralle toinen voitto

Aura Basket onnistui lauantai-iltana nappaamaan kauden toisen voittonsa. Asemat korisliigan kellarikerroksessa paranivat ainakin hieman, kun Korihait kaatui Uudessakaupungissa 88-83 (47-43). Turkulaiset johtivat ottelua hienokseltaan jokaisen kymmenminuuttisen jälkeen.

Suurta eroa joukkueiden välillä ei ollut, ja tiukka ottelu olisikin voinut kääntyä aivan kummalle tahansa. Auran tehomies liki paikallisotteluhenkisessä kohtaamisessa oli Danny Gathings (31/14). Korihaiden Boakai Lalugba pisti vielä hieman paremmaksi ja kirjautti itselleen saldon 32/15.

Tarmo taipui Pussihukille

Tarmon hieno voittojakso alkaa jäädä historiaan, kun joukkue hävisi lauantaina toisen perättäisen ottelunsa SM-koriksessa. Pussihukat heitti taululle selvät lukemat 85-108 (38-54). Porvoolaiset pysyivät kotisalissaan vantaalaisten kyydissä vain ensimmäisen neljänneksen.

Toisen kymmenminuuttisen PuHu voitti 17 pisteellä eikä Tarmo enää siitä noussut. Elias Kajander ja Marc Axton tekivät molemmat Pussihukille 26 pinnaa. Tarmon tehokkaimmat Rashad Bell ja Tally Loyd jäivät molemmat seitsemän pienempään saaliiseen.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
19.6.2026 11:15 Korisliiga

Bojan Sarcevic ja Jalen Jackson jatkavat Korihaissa

Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaiset pelaajasopimukset Bojan Sarcevicin ja Jalen Jacksonin kanssa. Sarcevic jatkaa näin ollen loistokasta uraansa 21:lle Korisliiga-kaudelle. Jackson aloittaa syksyllä seitsemännen kautensa Korisliigassa ja kuudennen Korihaissa.

18.6.2026 13:45 Korisliiga

Jordan Mason Pyrintöön

Pyrintö on tehnyt sopimuksen pelintekijänä pelaavan Jordan Masonin (190cm/23v) kanssa. Hän on edustanut kausina 22-24 Texas Statea, 24/25 Illinoisin yliopistoa (UIC) sekä viimeisellä kaudellaan 25-26 Templen yliopistoa tehoin 11,8p/3,1lp/4s.

17.6.2026 12:45 Korisliiga

Karl Chavis Vilppaan paitaan

Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas on solminut ensimmäisen sopimuksen ulkomaalaisosastolleen ja hän on 24-vuotias laitahyökkääjä Karl Chavis. 198-senttinen Chavis pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa BBC Nyonissa ja aloittaa toisen kauden ammattilaisena.

15.6.2026 10:00 Korisliiga

Monipuolinen korinaluspelaaja Garry Clark Korihaihin

Korisliigan pronssimitalisti Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen laiturin ja sentterin pelipaikkoja pelaavan yhdysvaltalaisen Garry Clarkin kanssa.

15.6.2026 09:54 Korisliiga

Fiifi Aidoo Bisons Loimaan takakentälle

Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa vahvisti kokoonpanoaan Suomen mestarilla ja Susijengi-kokemusta omaavalla Fiifi Aidoolla.

12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

11.6.2026 13:40 Korisliiga

Eino Pällijeff ja Kouvot sopimukseen

Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia