13.6.2022 08:43 Joensuulainen Kataja Basket ja Kouvot-kasvatti Teemu Knihtinen ovat solmineet kaksivuotisen sopimuksen. Viime kaudella Knihtinen edusti loimaalaista Bisonsia.
Teemu Knihtinen siirtyy ensi kaudeksi Loimaalta Kataja Basketiin. Kuva: Ville Vuorinen
Kaikkiaan Knihtinen on esiintynyt pääsarjatasolla kahdeksan kauden ajan. Kouvoissa hän juhli mestaruutta 2016 ja saavutti SM-hopeamitalin 2019. Nuorisomaajoukkue-edustuksia Knihtisellä on 90 kappaletta.
Viime kaudella Knihtiselle kirjattiin 31 Korisliiga-ottelussa keskimäärin 5,3 pistettä, 3,5 levypalloa, 0,9 koriin johtanutta syöttöä ja 0,9 riistoa per ottelu. Kahden pisteen heitot osuivat 51, kolmoset 32 ja vapaaheitot 82 prosentin tarkkuudella.
– Olimme kiinnostuneita Teemusta jo vuosi sitten, mutta tuolloin hän valitsi Loimaan. Tällä kertaa asiat loksahtivat nopeasti kohdilleen mihin vaikutti varmasti osaltaan myös Joensuusta saatu opiskelupaikka, päävalmentaja Petri Virtanen avaa seuran tiedotteessa.
– Teemu on vielä nuori, mutta hänellä on takanaan jo monta liigakautta. Hän on esimerkillinen harjoittelija, jolla on potentiaalia kehittyä vieläkin paremmaksi pelaajaksi. Fiksu kaveri, joka omaksuu pelisysteemit nopeasti ja saakin paljon kehuja entisiltä valmentajiltaan. Mittaansa nähden hän on erinomainen hyökkäyslevypalloissa.
– Teemun tulon myötä meille on syntymässä mukava kilpailutilanne, kun saman pelipaikan pelaajia löytyy jo nyt useampia, Virtanen näkee.
Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka kotiuttaa kasvattejaan kaudelle 2024-25, kun se on solminut sopimukset Lauri Kallion ja Matias Rissasen kanssa.
Tampereen Pyrintö on löytänyt riveihinsä toisen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaasta Jaylyn Richardsonista. 189-senttinen takapelaaja viihtyy pelipaikoilla 1-2 ja tuo joukkueeseen pallonkäsittelytaitoa sekä korintekouhkaa.
Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on sorvannut jatkosopimukset Santeri Makkosen, Oskari Rantalan ja Atte Vuoriston kanssa.
Korisliiga-mestaruuden voittanut BC Nokia kohtaa Mestarien liigan karsinnan ensimmäisellä karsintakierroksella bulgarialaisen Rilski Sportistin.
Helsinki Seagulls on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen 29-vuotiaan Shawn Hopkinsin kanssa. Läpimurtokautensa Korisliigassa pelannut Erik Sajantilan sopimus on malliltaan 1+1.
Likekele aloitti ammattilaisuransa viime kaudella Norjan pääsarjassa. Yliopistouransa hän pelasi Oklahoman ja Ohio Staten yliopistoissa.