6.10.2014 Kauhajoen Karhu otti maanantaina Korisliiga-kauden ensimmäisessä kotipelissään makean voiton mestaruutta puolustavasta Tampereen Pyrinnöstä luvuin 96-75 (41-46). Maanantain toisessa ottelussa Bisons piti Tapiolan Hongan kurissa Loimaalla lukemin 80-69 (42-36).
Bojan Sarcevicin plusmiinus-lukema kohosi huimaan 34 pluspisteeseen, kun Karhu selätti mestari-Pyrinnön.
Susijengi-laituri Matti Nuutinen kuului Bisonsin laajaan onnistujakaartiin Hongan kaatuessa Loimaalla. Kuvat: Kai Kilappa.
Pyrintö johti toisella jaksolla jo 13 pisteellä, mutta Karhu nousi peliin 15-0 -kirillä. Toisen nykäisyn Karhu teki kolmannella jaksolla vietyään viisiminuuttisen 20-4. Viimeisen jakson 30-15 -tulos kasvatti kotivoiton 21 pisteeseen.
- Alkua vaivasi ensimmäisen kotipelin jännitys. Puoliajalla kävimme läpi sovittuja asioita ja puolustus alkoi toimia. Samalla myös hyökkäys alkoi sujua, kertasi ratkaisuja Karhun valmentaja Sami Toiviainen.
Voittajien koko aloitusviisikko heitti kaksinumeroiset pisteet. Gregory Mangano teki 19 pistettä ja Antti Kanervo 17.
Pyrinnön tehotrion muodostivat Damon Williams (23), Antero Lehto (18) ja Asenso Ampim (17).
- Hieno peli. Tietysti olen pettynyt, että tuli tappio, mutta kun vastustaja on parempi, niin tappio ei harmita niin paljoa, kommentoi Pyrintö-luotsi Pieti Poikola.
Pyrinnön tuoreimmalta yhdysvaltalaispelaajalta Kevin Parromilta puuttui vielä pelilupa.
Tapiolan Honka on kohdannut kolmessa ensimmäisessä pelissään viime kauden mitalikolmikon, joita se ei ole pystynyt yllättämään. Maanantaina Loimaan Bisons päihitti kotipelissään Hongan 80-69 (42-36).
Bisonsin johto pysytteli lähes läpi pelin kymmenen pisteen vaiheilla.
Ilman Tuukka Kottia pelanneen Bisonsin seitsemästä pistemiehestä kuusi ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin. Tehokkaimmaksi nousi Ian Hummer 18 pisteellä. Matti Nuutinen, Roope Ahonen ja Eero Aaltonen heittivät 12 pistettä mieheen.
- Näimme hetkiä, kun olimme hyviä hyökkäyksessä ja huonoja puolustuksessa. Hetken päästä tilanne oli päinvastoin. Pelaamistamme vaivaa epäjohdonmukaisuus, ruoti Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson omiensa pelaamista voitosta huolimatta.
Emmanuel Ubila heitti Hongalle 25 pistettä, Villematti Kopio 19 ja Ike Udanoh keräsi 15 pistettä sekä 20 levypalloa.
(STT – Basket.fi)
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.