Kansainvälisiä otteluita, erilaisia vastustajia ja pelikovuutta EYBL:stä

28.10.2016 European Youth Basketball League, EYBL, on yhä useammalle suomalaiselle juniorijoukkueelle väylä kansainvälisille kentille. Nuoret pääsevät jo kauden aikana pelaamaan kansainvälisiä otteluita, jotka valmistavat kesän maajoukkuetoimintaan.

Helmi Basketin Sara Bejedi on kuulunut joukkueensa parhaimmistoon kauden ensimmäisissä EYBL-otteluissa.

Wartti Basketin Juhani Jokio kirjasi kauden ensimmäisessä EYBL-ottelussaan Visi Kartu Vilniusta vastaan tehot 24/13. Kuvat: Vesa Koivunen & Oma Design.

Yhteensä 18 suomalaisjoukkuetta eri ikäluokista osallistuu kuluvalla kaudella nuorten kansainväliseen seurajoukkuteturnaukseen EYBL:iin. Mukana on joukkueita 13 eri seurasta pääkaupunkiseudulta, Turusta, Lahdesta, Kotkasta sekä Kauhajoelta.

Munkkiniemen Kisapojat osallistuu sarjaan kahdella joukkueella, 2000- sekä 2001-syntyneillä. Viime kaudella 2000-syntyneiden joukkue voitti Keski-Euroopan lohkonsa, ja tavoitteet on asetettu tälläkin kaudella korkealle.

- Molemmilla ikäluokilla tähtäämme Superfinaaleihin, kertoo MuKi:n A- ja B-poikia luotsaava Tomi Kaminen.

Kamisen mukaan Munkkiniemen Kisapojissa pyritään luomaan joukkueille kansainvälistä toimintaa mahdollisimman pienestä lähtien. EYBL-ottelut tarjoavat vaihtelua arkeen ja antavat samalla pelaajille kokemusta erilaisista vastustajista.

- Pelit kehittävät jätkiä ja antavat itseluottamusta. Jos meidän pojat mahtuvat mukaan nuorten EM-kisajoukkueisiin, kansainvälinen meininki on heille jo tuttua eikä tarvitse jännittää, kun vastaan tulee vähän isompi Liettuan poika, Kaminen kuvailee.

Mahdollisimman paljon otteluita Suomessa ja muualla Euroopassa

Alle 18-vuotiaissa tytöissä mukana on kaksi helsinkiläisjoukkuetta, HBA PHYK Cadets sekä Helmi Basket. Helmi Basketin päävalmentaja Janne Hänninen nostaa Kamisen tapaan esille kansainvälisten otteluiden tarjoamat erilaiset ottelut.

- Halusimme tarjota tytöille kansainvälistä ottelutempoa ja erilaisia pelejä, kuin mitä Suomessa on tarjolla, Hänninen sanoo.

- Kansainvälisissä otteluissa myös kontaktipelaaminen on selkeästi kovempaa, ja kun saamme vietyä pelaamista siihen suuntaan, se auttaa pelaajiamme ottamaan urallaan seuraavia askeleita.

Helmi Basketista EYBL:iä pelaa alle 18-vuotiaiden lisäksi alle 16- ja 14-vuotiaiden joukkueet. Hännisen mukaan Helmi Basket haluaa seurana tarjota pelaajilleen mahdollisimman paljon otteluita Suomessa ja muualla Euroopassa.

- Nuoremmissa joukkueissa yksi osa pelaamista on myös yhdessä matkustamisen opettelu sekä erilaisiin kulttuureihin tutustuminen. Toistaiseksi kukaan ei ole tainnut sanoa, ettei haluaisi osallistua, Hänninen kertoo.

EYBL:n suomalaisjoukkueet kaudella 2016-17

MU 17

Wartti Basket

MuKi

West Coast All-Stars

MU16

MuKi

Kauhajoen Karhu

HNMKY

KTP

Tapiolan Honka

MU15

PuHu

Namika Lahti Juniorit

MU14

Sykki 03

WU18

HBA PHYK Cadets

Helmi Basket

WU16

EBT

Helmi Basket

WU14

EBT

Tapiolan Honka

Helmi Basket

Lisätiedot: EYBL
 
29.5.2024 06:53 Pääjuttu

Lahti Basketball Juniorit sytyttää koriskipinää säännöllisillä kouluvierailuilla

Lahti Basketball Junioreiden kouluvierailut ovat oiva esimerkki siitä, kuinka suunnitelmallisella ja innostavalla toiminnalla voidaan lisätä lasten liikkumista ja kasvattaa samalla koripalloharrastajien määrää.

13.1.2021 12:15 Koronavirus

Koripalloliitto lähestyi Olympiakomitean ja muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen kanssa ministeriä avoimella kirjeellä

Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu on mahdollistettava koronaviruksesta huolimatta. Koripalloliitto lähestyi tiistaina muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean kanssa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa avoimella kirjeellä.

3.9.2020 15:23 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon uudet pelisäännöt ovat julkaistu

Suomen Koripalloliitto on hyväksynyt pelisääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan Suomen Koripalloliiton alaisissa sarjoissa 1.9.2020. Uusien pelisääntöjen muutokset ovat maltillisia.

16.5.2020 10:37 Korisleirit

Topias Palmi -korisleiri 14.-18.6.2020 Varalan Urheiluopistolla

Topias Palmi liittyy niiden suomalaisten maajoukkuepelaajien joukkoon, jotka järjestävät kotimaassa oman nimikkoleirin koripallojunioreille. 2005-2010 syntyneille suunnattu leiri pidetään 14.-18.6.2020 Varalan Urheiluopistolla.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

10.4.2019 11:37 Seurauutinen

Seurauutisia #9: Nollatoleranssi häirinnälle ja syrjinnälle

Koripalloliitto on laatinut toimintaohjeet häirintään ja syrjintään puuttumiseen. Nollatoleranssi häirinnälle ja syrjinnälle -dokumentti on kaikkien liiton jäsenseurojen käytettävissä.

25.1.2019 12:58 Seurauutinen

Seurauutisia #2: Koripalloliitto hakee pilottiseuroja Et ole yksin -hankkeeseen

Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.

23.8.2018 13:22 Koulutus

Assist Center tuo yhteistyötä ja avunantoa koripalloseurojen ja -oppilaitosten valmennusosaamisen kehittämiseen, keskuksen toiminta käynnistyy 2019

Suomen Koripalloliitto ja Lohjan Kisakallion Urheiluopisto ovat perustamassa suomalaisen koripallon osaamiskeskusta kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n ja Suomen olympiakomitean avustuksella. Assist Centeriksi nimetyn keskuksen toiminta käynnistyy vuoden 2019 alussa ja keskuksen johtajaksi on nimetty kasvatustieteen maisteri, koripallovalmentaja Jyri Lohikoski.

Seurauutisia #10: Seuratoiminnan kehittämistukea kuudelle koripalloseuralle

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkkejä hyviksi havaituista toimintamalleista.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Näytä lisää vastaavia