Jyväskylä kaappasi kotiedun Akatemialta

12.3.2010 Miesten ykkösdivisioonan pudotuspelit alkoivat perjantaina selkeillä voitoilla. Runkosarjakolmonen Honka Akatemia menetti puolivälierien kotietunsa hävittyään BC Jyväskylälle 61-73 (38-38). BC Nokia sen sijaan kukisti tasapisteisiin sen kanssa päätyneen Äänekosken Huiman lukemin 102-68 (59-33).

BC Jyväskylä selvisi vajaalukuisesta Honka Akatemiasta divarin puolivälierien avauksessa. Kuvassa jyväskyläläisten Reijo Ojanen. Kuva: Francois Perthuis.

Välieräpaikka on katkolla voittajille sunnuntain seuraavissa kohtaamisissa.

Akatemian ja Jyväskylän runkosarjaotteluissa kotietu oli valttia, mutta poikkeuksellisesti Leppävaaran liikuntahallissa pelatussa ottelussa Akatemia ei perjantaina jaksanut punnertaa vain kuuden pelaajan voimin. Kotijoukkue oli menettänyt siirtorajan myötä suurimman osan avausviisikosta Hongan liigajoukkueeseen.

Isäntien Niko Höglund (15 pistettä/3 levypalloa) kuittasi parhaat pisteet.

Vieraista vauhdissa olivat kauden korkeimman pistemääränsä pussittanut 20-vuotias laituri Niko Malinen (22/4) ja lähietäisyydeltä pisteitä nostanut Reijo Ojanen (17/6).

- Akatemia sai sekoitettua peliämme puolustusmuotoa vaihtamalla, mutta onneksi peruspelimme riitti toisella jaksolla voittoon, iloitsi BC Jyväskylän valmentaja Jari Laine.

Jeremy McCulloch hurjana Nokialla

BC Nokia karkasi Huimaa vastaan omille teilleen jo ennen kymmenminuuttisen täyttymistä.

Runkosarjassa kaksikon välienselvittelyt päättyivät noin kymmenen pisteen kotivoittoihin, mutta nyt taistelua avausvoitosta ei syntynyt.

Nokialaisten riveistä löytyi viisi vähintään tusinan pisteitä upottanutta pelaajaa, kun Huima oli Brandon Sampayn (21/24) suoritusten varassa.

Nokian 34 pisteen voittoa pohjustivat vahvimmin vain kolmessa 15 pelitilanneheitostaan epäonnistunut kanadalaissentteri Jeremy McCulloch (28/8) ja hyvän kaukoheittouhan luonut Timo Riihelä (23/7).

- Yllättävän iso ero saatiin aikaiseksi, mutta sunnuntaina tilanne on varmasti toinen. Huima taisi olla tänään ylilatingissa, pohdiskeli Nokian valmentaja Mikko Kurki.

Viimeisimmistä yhdeksästä ottelustaan vain yhden hävinnyt ja lähes 500 katsojan kannustama Nokia heitti kolmen pisteen viivan takaa (15/40) peräti 45 pisteen potin, josta riitti vähintään yksi kolmonen seitsemälle pelaajalle!

- Pelimme tuntuu tällä hetkellä kieltämättä hienolta ja liikkuvalta, Kurki myhäili.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
9.4.2024 12:30 Miesten I divisioona A

KorisTV välittää divisioonien huimat loppuratkaisut kotikatsomoihin

Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

15.1.2021 17:00 Korisliiga

Sarjamääräyksiin muutoksia: Koripallon pääsarjoista ei putoa yksikään joukkue kauden 2020–21 päätteeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.

7.12.2020 15:00 Naisten Korisliiga

Pääsarjojen tulevien viikkojen otteluohjelma on varmistunut

Naisten Korisliigassa ja miesten sekä naisten divisioonissa pelataan otteluita kyseisenä ajanjaksona mutta ilman yleisöä.

Näytä lisää vastaavia