6.9.2019 12:38 Kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta voittanut Kauhajoen Karhubasket on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Juan Davis Jr:n kanssa. 203-senttinen Davis on tuttu kasvo Korisliiga-kartalla, kun hän edusti viime kaudella BC Nokiaa.

Juan Davis Jr. nähdään ensi kaudella Kauhajoen paidassa. Kuva: Ville Vuorinen.
Davis saapui Suomeen alun perin BC Nokian ja Raholan Pyrkivän Divari B -joukkueen yhteistyön myötä, mutta murtautui nopeasti Näätien pelaavaan kokoonpanoon Korisliigassa. Nokialaisille Davis tehtaili keskimäärin 11,7 pistettä ja 7,9 levypalloa ottelua kohden.
Suomeen Davis saapui Troyn yliopistosta, jossa hän pelasi kahden kauden ajan 6,5 pisteen ja 4,2 levypallon keskiarvoilla. Davis on jo saapunut Kauhajoelle ja hänen sopimuksessaan on koeaika.
– Odotamme Juanin tuovan meille lisää urheilullisuutta ja levypallovoimaa isoon päähän, Kauhajoen päävalmentaja Janne Koskimies kertoo.
– Viime kaudella hän pärjäsi rookie-pelaajana Korisliigassa hyvin, joten on mielenkiintoista nähdä hänet nyt hyvin erilaisessa joukkueessa kuin mitä BC Nokia oli. Saimme vahvat suositukset, että kyseessä on fiksu kaveri, joka pelaa aina sataprosenttisesti joukkueelle.
Davis nähdään tositoimissa viikonloppuna, kun Karhubasket isännöi kotiluolassaan harjoitusturnausta alkavan Korisliiga-kauden kynnyksellä. Turnaukseen ottavat osaa Karhubasketin lisäksi BC Nokia sekä ruotsalaiset BC Luleå ja Jämtland Basket.
Lisätietoja: Karhubasket.fi: HARJOITUSTURNAUS KARHULUOLASSA VIIKONLOPPUNA
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.