1.2.2004 Joensuulaista Katajaa edustava Clifton Jones napsi Porvoossa lauantaina ottelun korkeimman levypallomäärän, 12, ja pääsi SM-Koriksessa yli tuhannen levyrin. Lauantain toinen tasalukuylittäjä oli Salon Vilppaan Mika Vesterinen, joka pelasi 200. SM-ottelunsa.
Kolmatta kauttaan pääsarjassa pelaavan Jonesin levypallosaldo on nyt 1.001. Miehen keskiarvo runkosarjaotteluissa on näiltä vuosilta 10,5 ottelua kohden. Kuluvan kauden paremmuustilastossa 201-senttinen Jones on kolmantena keskiarvolla 11,3.
Salon Vilppaan voittaessa kotonaan lauantaina Lappeenrannan pelasi Vilppaan Mika Vesterinen 200. SM-runkosarjapelinsä. Ensimmäisen kerran Vesterinen esiintyi mestaruussarjaottelussa 12.10.1996 (Honka-Vilpas). Tasasadat olisivat tulleet hänelle täyteen jo aikaisemmin, mutta Vesterinen, jonka otteluennätys on 17 pistettä, on pitänyt urallaan pari välivuotta SM-Koriksessa.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.