Joel Mäntynen ja Kouvot jatkosopimukseen

12.5.2023 12:30 Kouvot ja Joel Mäntynen ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Kotkalaislähtöinen Mäntynen aloittaa uuden sopimuksen myötä jo seitsemännen kautensa Kouvoissa.

Kuluvalla kaudella 199-senttinen laituri esiintyi Kouvot-paidassa 22 kertaa. Vastuu edelliskauteen verrattuna kasvoi huomattavasti ja peliaika kasvoi 11 mInuutista 28 minuuttiin. Päättyneen kauden tilastorivi oli 13,1 pistettä, 3,2 levypalloa ja 1,6 syöttöä ottelua kohden. Kolmen pisteen heitot osuivat esimerkillisellä 42%:n tarkkuudella. 

- Hyvät tunnelmat jatkaa edelleen Kouvoissa tulevallakin kaudella. Viime kausi oli henkilökohtaisella tasolla hyvä, mutta joukkueena hieman vaikea loukkaantumisista johtuen. Viime kaudesta jäi hieman hampaankoloon aikainen kauden lopetus, koska joukkueessa oli potentiaalia mennä pitkälle. Uskon, että pystyn ottamaan juuri Kouvoissa ensi kaudella ison harppauksen pelaajana eteenpäin ja auttamaan joukkuetta omalla esimerkilläni. Tavoitteemme on varmasti pelata mitaleista ensi kaudella, Mäntynen kommentoi seuran tiedotteessa.

- Koin suurimmaksi tekijäksi jatkolleni Kouvoissa hyvän valmennuksen, jossa on panostettu pelaajien henkilökohtaiseen kehitykseen joukkueen menestyksen ohella. Kesän vietän ensi kuun alusta lähtien maajoukkueleirityksessä ja uskon, että saan myös sieltä paljon hyviä ja oppia tulevaa kautta varten. Oli hienoa nähdä, että Kouvojen kannattajat löysivät tänä keväänä Manskarille ja hallissa oli hyvä tunnelma. Hyvää kesää kaikille Kouvot -faneille, nähdään syksyllä hallilla.

Päävalmentaja Jyri Lehtonen on tyytyväinen tuoreesta jatkosopimuksesta.

- Joelin päätös jatkaa kehitystään Kouvoissa oli meille mieluisaa. Viime kaudella Jolle oli jo matkalla läpimurtoon, mutta käsivamma pilasi monta kuukautta. Jollella on selkeä näkymä missä hän tulee pelaamaan tulevaisuudessa ja hän tekee hurjasti töitä sen eteen.

Henkilöt

Asiat

 
6.2.2026 20:44 Korisliiga

Laine ja Palmi jälleen vauhdissa – Pyrintö pitää kynsin hampain kiinni playoff-paikastaan

Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.

6.2.2026 12:50 Korisliiga

Seagullsin Rougeaulle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.

6.2.2026 10:00 Korisliiga

Katajan Henri Kantonen on oman tiensä kulkija, joka lukee intohimoisesti ja kannustaa muitakin samaan: ”Ilman sitä jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä”

Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.

6.2.2026 09:02 Korisliiga

Saukkola ja Kujansivu jatkavat Seagullsin valmentajina myös tulevalla kaudella

Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.

5.2.2026 17:36 Korisliiga

Tough Calls tekee paluun – ensimmäisenä analyysissä KTP-Basket–Korihait -trillerin ratkaisukori

Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.

4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

30.1.2026 21:09 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat ryminällä käyntiin: ylemmässä lohkossa juhlivat Kauhajoki ja Seagulls, alemmassa Kouvot, Kataja ja Bisons

Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.

Näytä lisää vastaavia