Jahilo Catziin, Marlow Forssaan

19.2.2010 Naisten SM-sarjan seurasiirtoikkunan sulkeutuessa perjantaina Catz Lappeenranta ja Forssan Alku tekivät merkittäviä muutoksia kokoonpanoihinsa. Viime keväänä SM-sarjan vuoden pelaajana palkittu Juha Jahilo vaihtaa loppukaudeksi FoA-paidan Catzin nuttuun, kun FoA puolestaan vahvistuu Kieraah Marlow’lla.

Juta Jahilo siirtyy loppukaudeksi Catziin, mutta palaa kaudeksi 2010-11 Forssan Alkuun.

FoA täyttää Jahilon jättämän aukon SM-sarjan pistetilaston 2008-09 voittaneella Kieraah Marlow'lla. Kuvat: Francois Perthuis & Kimmo Metsälä.

186-senttinen ja 25-vuotias Juta Jahilo täyttää Catzin vahvuudessa aukon, joka kokoonpanoon jäi Minna Stenin loukkaannuttua.

- Hyvänä levypallopelaajana ja tarkkana lähietäisyyden viimeistelijänä Juta tuo peliimme juuri niitä asioita, joita olemme kaivanneet. Minnan poissaolo on aiheuttanut sen, että osa pelaajista on joutunut pelaamaan vääränlaisessa roolissa ja väärillä pelipaikoilla. Nyt saamme rotaatiomme taas eheäksi, kertoo Catz-valmentaja Miikka Sopanen seuran tiedotteessa.

Jahilon Catz-pesti kattaa loppukauden, jonka jälkeen edessä on paluu Forssaan. FoA ja Jahilo solmivat sopimuksen pelikaudesta 2010-11 ennen Jahilon siirtymistä Lappeenrantaan.

Naisten maajoukkueessakin esiintynyt Jahilo on pelannut kuluvan kauden 15,6 pisteen ja 9,0 levypallon keskiarvoilla. Jahilo pelaa ensimmäisen ottelunsa Catz-paidassa jo lauantaina 20.2. Orimattilassa Team S-Hämeenmaata vastaan.

Jahilon paikkaajaksi FoA hankki Kieraah Marlow’n, joka on suomalaisyleisölle ennestään tuttu nimenomaan Team S-Hämeenmaan paidasta. Marlow’n ja orimattilalaisjoukkueen tiet erkanivat marraskuussa, kun 178-senttinen amerikkalaispeluri loukkaantui. Siihen mennessä Marlow ehti pelata kuusi SM-sarjapeliä 18,8 pisteen, 7,0 levypallon ja 1,7 syötön keskiarvoilla.

Kaudella 2008-09 Marlow voitti Team S-Hämeenmaan riveissä SM-sarjan korintekijätilaston tehtyään runkosarjassa 23,1 pistettä ottelua kohden.

Marlow saapuu Suomeen ja Forssaan lauantaina, jolloin FoA:n vieraaksi saapuu nousujohteisesti pelannut Keravan Energia Team.

 
24.10.2025 19:30 Naisten Korisliiga

HBA kaatoi EBT:n perjantain päiväpelissä

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.

22.10.2025 20:43 Naisten Korisliiga

Kujala johdatti Pyrinnön voittoon paikallispelissä - Hongalle vieraspisteet Kouvolasta

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.

18.10.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Erika Mace tehokkaana EBT:n voitossa - Peli-Karhut vei juhlaottelun ja jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.

17.10.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kauden ensimmäinen Helsingin paikallinen HBA:n nimiin

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.

15.10.2025 22:04 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut piti BC Nokian kurissa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.

11.10.2025 20:37 Naisten Korisliiga

PeKa ja Pyrintö jatkavat puhtaalla pelillä - Hongalle ja ViVe:lle ensimmäiset voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

4.10.2025 19:54 Naisten Korisliiga

EBT vei kauden ensimmäisen paikalliskamppailun - Pyrintö avasi kautensa voitolla

Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

Näytä lisää vastaavia