4.10.2005 Ilta-Sanomat on jo pitkään jakanut eri urheilulajeissa parhaille pelaajille Ilta-Sanomien tähtiä. Tähtiä jaetaan myös Korisliigassa tulevalla kaudella. Tähtiraati palkitsee IS-tähdillä joka ottelun kolme parasta pelaajaa
Viime kaudella kisan voitti Vilppaan Tim Kisner, joka alkaneella kaudella edustaa Espoon Honkaa. Edellisillä kausilla voittajiksi selviytyivät Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä, Pussihukkien Erron Maxey ja Hongan Lonnie Cooper.
Kisan kokonaisvoitosta Tim Kisner kuittasi mukavat palkintorahat. Tiedossa on tänäkin vuonna voittajalle 3.400 euron palkintoshekki.
Tähtien saajista on vastannut jokaisessa ottelutapahtumassa Ilta-Sanomien tähtiraati. Valintakriteereinä ovat toimineet näyttävät suoritukset, joukkuepelaaminen sekä reilu peli. Ilta-Sanomien tähtiä on jaettu kolmelle parhaalle pelaajalle siten, että paras pelaaja on saanut kolme tähteä.
Ilta-Sanomien tähtikisan tilannetta seurataan IS Urheilussa ja Koris.netissä pitkin kautta. Myös IS Veikkaaja seuraa Korisliigan tapahtumia ja analysoi joukkueita koko kauden ajan.
IS-tähtikisan tilanteeseen tästä.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.