4.6.2024 13:50 Iiro Tuomi ja Tapiolan Honka ovat tehneet ensi kauden kattavan jatkosopimuksen. Tuleva Korisliiga-kausi 2024-25 on Tuomelle kolmas honkalaisena.

Kuva: Ville Vuorinen
Menneellä kaudella I divisioona A:ssa Tuomi auttoi joukkuettaan 11,5 pisteen, 5,2 levypallon ja 1,7 syötön ottelukeskiarvolla.
- Kesäharjoittelu on aloitettu hyvillä ja odottavilla fiiliksillä, olen innoissani tulevasta kaudesta! Viime kausi teki hyvää ja auttoi kehittymään pelaajana eteenpäin. Kausi toi vuoden lisää kokemusta, joka valmistaa tulevaa liigakautta varten, Tuomi kommentoi seuran tiedotteessa.
- Tavoitteena ensi kaudelle on näyttää että olen ansainnut paikkani joukkueessa. Olen valmiina ottamaan vastuuta liigassa, jotta voimme vakiinnuttaa paikkamme sarjassa, Tuomi lisää.
- Iiron työmoraali on valtava. Joka päivä, on kyseessä sitten harjoitus tai peli, hän antaa itsestään ja kehostaan kaiken. Hänen pelaamisensa on jatkuvasti kehittynyt ja saanut uusia ulottuvuuksia. Iiro ei pääse treeneissä helpolla Tuukan (Kotti) haastaessa ja opettaessa suojattiaan. Uskon Iiron murtautuvan ensi kaudella ryminällä suomalaisten nuorten isojen pelaajien joukkoon, jotka Korisliigassa lunastavat suuren roolin, Päävalmentaja Aapo Heinonen kommentoi.
Tapiolan Hongan sopimukset 2024-25: Tuukka Kotti, David Gonzalvez, Riku Korhonen ja Iiro Tuomi
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.
Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.